Kouluavustus
Vanhemmat vastaavat lapsen koulutuksesta aiheutuneista kustannuksista myös sen jälkeen, kun lapsi on täyttänyt 18 vuotta, jos sen harkitaan olevan kohtuullista. Tällöin otetaan erityisesti huomioon koulutuksen kesto, siitä aiheutuvien kustannusten määrä sekä lapsen mahdollisuudet koulutuksen päätyttyä itse vastata koulutuksestaan aiheutuvista kustannuksista. Laki lapsen elatuksesta 3 § 2 momentti (Finlex)
Jos koulutusavustus vahvistetaan ennen kuin lapsi täyttää 18 vuotta, lapsen edustajana toimii lapsen lähivanhempi. Täysi-ikäinen lapsi vaatii koulutusavustusta itse ja voi kohdistaa vaateensa kumpaankin vanhempaansa. Koulutusavustus maksetaan 18 vuotta täyttäneen lapsen omalle tilille.
Koulutusavustus voidaan vahvistaa lukion käymisen ajaksi, koska lukion katsotaan kuuluvan kansalaisten peruskoulutukseen. Koulutusavustus voidaan vahvistaa myös ammatilliseen koulutukseen, mutta kynnys siihen on korkeampi. Koulutusavustuksen vahvistaminen edellyttää aina tapauskohtaista harkintaa siitä, onko vahvistaminen kohtuullista. Harkinnassa on otettava huomioon myös lapsen omat mahdollisuudet vastata koulutuskustannuksistaan esimerkiksi opintorahalla, opintolainalla tai työnteolla.
Koulutusavustuksen määrään ei voida suoraan soveltaa elatusapua koskevia säännöksiä, vaikka koulutuskustannuksiin luetaankin suoranaisten opintomenojen lisäksi myös koulutuksen aikaiset elinkustannukset. Sen sijaan esimerkiksi harrastuksista aiheutuvia kustannuksia ei pääsääntöisesti kateta koulutusavustuksella.