Siirry sisältöön

Sosiaalisen luototuksen palvelu käynnistyy 1.8.2023 – avuksi talouden tasapainottamiseen

Uutinen

Sosiaalinen luototus on sosiaalihuoltoon kuuluvaa luotonantoa, joka on verrattavissa pankkilainaan takaisinmaksuehtoineen. Sosiaalisessa luotossa lainan korko on pankkilainaa edullisempi.

Sosiaalista luottoa on voinut hakea aiemmin Satakunnan alueella vain Eurassa, Raumalla ja Porissa. Nyt palvelu otetaan käyttöön koko hyvinvointialueella 1.8.2023 lähtien.

Sosiaalista luottoa voidaan myöntää 200–5000 euroa, ja takaisinmaksuaika on enintään viisi vuotta. Luotosta peritään korkolain 12 §:n mukaista viitekorkoa, mutta muita luottokustannuksia ei peritä.

Sosiaalinen luotto on tarkoitettu pienituloisille ja vähävaraisille, jotka eivät saa kohtuuhintaista lainaa muualta. Syynä voi olla esimerkiksi maksuhäiriömerkintä tai vakuuksien puuttuminen. Sosiaalisen luoton tavoitteena on kannustaa ja luoda edellytyksiä itsenäiselle ja omatoimiselle selviytymiselle. Sosiaalisen luoton myöntäminen edellyttää säännöllisiä tuloja, esimerkiksi palkka- tai eläketuloja, jotka riittävät luoton takaisinmaksuun. Luoton myöntämisessä arvioidaan talouden todelliset tulot ja menot kuukaudessa.

Sosiaalisen luoton tavoitteena on ehkäistä taloudellista syrjäytymistä, ylivelkaantumista ja tukea itsenäiseen taloudelliseen selviytymiseen. Syitä sosiaalisen luoton myöntämiseen voivat olla esimerkiksi ulosottovelka, velkakierteen pysäyttäminen, talouden saaminen hallintaan, kuntoutumisen tai työllisyyden edistäminen, kodin hankinnat tai asumisen turvaaminen.

Sosiaalisen luoton asiakkaalla on mahdollisuus saada talousasioissa ohjausta ja neuvontaa koko luoton takaisinmaksun ajan.

Lisätietoja sosiaalisesta luotosta ja hakumenettelystä 1.8.2023 alkaen:
Satakunnan hyvinvointialue, taloudellisen tuen palvelut
p. 044 701 6202 / arkisin klo 9.00–12.00
vastaamo@sata.fi