Satakunnassa on aina neljä pelastussukeltajaa valmiudessa
Kaikilla pelastajilla on pintapelastusvalmius, mikä tarkoittaa käytännössä tehtäviä veden pinnan tuntumassa, ilman sukelluslaitteita. Tätä syvemmällä tarvitaan pelastussukeltajan osaamista.
Kanta-Porin paloasemalla pelastajana työskentelevä Johannes Juhola on kouluttautunut myös pelastussukeltajaksi ja lisäksi hän toimii tarvittaessa ensihoidossa.
Johanneksella on itsellään urheilusukellustausta, mutta se ei ole pelastussukeltajakoulutukseen osallistumiseksi välttämätöntä. Hyvä uimataito pitää kuitenkin olla.
– Pelastussukeltajaksi kouluttaudutaan lisäkoulutuksena, joka kestää 6–7 viikkoa. Koulutus järjestetään Pelastusopistolla Kuopiossa, ja se on maksullinen, Johannes kertoo.
Kurssille hyväksytään 10–15 osallistujaa karsinnan kautta. Koulutuksen alussa tehdään lukuisia testejä: uintitaito ja fysiikka mitataan, aineistokoe tulee läpäistä ja lisäksi tehdään erilaisia fobiatestejä.
– Kursseja järjestetään kaksi kertaa vuodessa, mutta koronan aikana ne olivat hetkellisesti tauolla, mikä on synnyttänyt pulaa sukeltajista, Johannes huomauttaa.
Pelastussukeltaja harjoittelee säännöllisesti
Palvelutasopäätöksen mukaan Satakunnassa tulee olla joka vuorossa neljä pelastussukeltajaa: kaksi Kanta-Porin paloasemalla ja kaksi Raumalla. Yksin ei koskaan sukelleta, vaan mukana on aina turvasukeltaja.
Tyypillisissä tehtävissä etsitään henkilöä, mutta sukeltajat voivat antaa myös virka-apua poliisille ja etsiä vaikkapa rikoksessa käytettyä esinettä. Vuositasolla Satakunnassa pelastetaan ihminen vedestä 25–30 kertaa, ja vesiliikenneonnettomuuksia tapahtuu noin 20.
– Varsinaisia sukellustehtäviä näistä on lopulta kuitenkin vain muutama, mutta pelastussukeltajat hälytetään aina paikalle varmuuden vuoksi. Minunkin työni on pääasiassa ihan tavallista pelastajan työtä, Johannes kertoo.
Sukellusvalmiuden ylläpito vaatii kuitenkin säännöllistä harjoittelua.
– Minimiharjoitusmäärä on kymmenen sukellusta vuodessa, mutta käytännössä harjoittelemme tiheämmin: kesällä viikoittain, talvella harvemmin. Jääkannen alle emme nimittäin virtaavassa vedessä sukella kuin aivan välttämättömissä tilanteissa, Johannes tähdentää.
Harjoituksissa treenataan erilaisia tilanteita ja pelastustekniikoita, vaihtelevissa olosuhteissa.
– Kokemäenjoki on tyypillisin sukelluspaikkamme. Joki on paikoin hyvin samea, ja näkyvyys on keskimäärin metrin, heikoimmillaan vain 15 senttimetriä. Joessa haastetta luo myös voimakas virtaus. Kerran vuodessa on myös tehtävä koulutussyvyyssukellus. Tähän puitteet tarjoaa Kaatialan vanha louhos Kuortaneella. Siellä voi sukeltaa jopa 35 metriin, Johannes kertoo.