Siirry sisältöön
Palvelu
Selkotunnus.

Pään ja kaulan alueen syöpä

Pään ja kaulan alueen syöpä tarkoittaa pahanlaatuista kasvainta pään tai kaulan alueella. Se ei kuitenkaan tarkoita silmien, aivojen tai kilpirauhasen syöpää.

Runsas alkoholin käyttö ja tupakointi lisäävät riskiä sairastua tähän syöpään. Siitä huolimatta kaikki sairastuneet eivät käytä alkoholia tai polta tupakkaa. Pienellä osalla potilaista on ollut suun limakalvolla pitkään sairaus ja syöpä on kehittynyt sen pohjalta.

Jos syöpä on suussa tai nielussa, sen hoito on vaativaa. Suu ja nielu ovat alueita, joilla ihminen puhuu, nielee ja hengittää. Syöpä tai sen hoito voivat vaikuttaa suun ja nielun toimintaan. Tarvittaessa tehdään korjaavia leikkauksia, joilla suun ja nielun ulkonäkö ja toiminta pyritään palauttamaan mahdollisimman hyväksi.

Syöpää hoidetaan leikkauksella tai sädehoidolla. Tarvittaessa niihin yhdistetään solunsalpaajahoito. Solunsalpaajat ovat lääkkeitä, jotka tuhoavat syöpäsoluja. Ne voidaan ottaa suun kautta tai antaa suoraan suoneen.

Syövästä toipuminen kestää pitkään. Kuntoutuksen avulla pyritään siihen, että potilaan suorituskyky ja elämänlaatu palautuvat.

Voit lukea lisää tietoa Terveyskirjaston artikkelista: