Siirry sisältöön
Palvelu
Selkotunnus.

Melanooma ja muut ihosyövät

Tavallisimmat ihosyövät ovat

  • basaliooma eli tyvisolusyöpä
  • okasolusyöpä
  • melanooma. 

Melanooma on yleisistä ihosyövistä pahalaatuisin, koska taudissa on vaarana etäpesäkkeiden muodostuminen. Melanooma ilmenee ihon värin, eli pigmentin, muutoksina. Ihoon voi tulla uusi luomi tai ihomuutos, joka on kirjava ja reunoiltaan epätarkka. Ihoon voi myös tulla haavoja.

Koska melanooma on näkyvä, se on mahdollista yleensä todeta aikaisin. Silloin ennuste on hyvä. Melanooma voi kuitenkin näyttäytyä myös epätyypillisessä muodossa. Melanoomasta voi esimerkiksi puuttua kokonaan tumma väri tai se voi muistuttaa tavallista syylää jalkapohjassa. Silloin melanooman huomaaminen ja hoidon aloittaminen voi viivästyä.

Melanooman tärkein hoitokeino on leikkaus. Leikkaushoidon tavoitteena on kasvaimen täydellinen poisto. Etäpesäkkeet pyritään havaitseminen mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.

Joskus leikkauksen jälkeen voidaan käyttää interferonihoitoa. Siinä syöpäsoluja tuhotaan vaikuttamalla elimistön omaan puolustusjärjestelmään. Lääkettä pistetään ihon alle.

Potilaista suurin osa paranee pysyvästi.

Levinneen melanooman hoidossa voidaan käyttää

  • sädehoitoa
  • solunsalpaajahoitoa
  • uudempia niin sanottuja immunologisia hoitoja. Niissä tehostetaan elimistön omaa puolustusjärjestelmää syöpäsoluja vastaan.

Solunsalpaajat ovat lääkkeitä, jotka tuhoavat syöpäsoluja. Ne voidaan ottaa suun kautta tai antaa suonensisäisesti. Hoitosuunnitelma on aina yksilöllinen.