Siirry sisältöön
Palvelu

Perhe- ja synnytysvalmennus

Tarjoamme perhe- ja synnytysvalmennusta odottajalle ja hänen puolisolleen tai tukihenkilölleen.

Valmennus koostuu kuudesta eri osiosta, joista on mahdollista valita itselle sopiva kokonaisuus. Jokainen valmennusosio käsittelee eri aihepiiriä, ja niihin voi osallistua itselleen sopivassa järjestyksessä. Osioita järjestetään arki-iltapäivisin noin kerran kuussa etänä Teamsin välityksellä. Satasairaalan synnytysvalmennusta pidetään joka viikko, sekä etänä että paikan päällä sairaalassa.

Syksyn etävalmennukset toteutetaan pilottikokeiluna ja valmennuksista pyydetään osallistujapalautetta(siirryt toiseen palveluun) toiminnan jatkokehittämiseksi.

Valmennukset ja ajankohdat

Elämää meidän perheessä

Elämää meidän perheessä on parisuhteeseen, vanhemmuuteen ja seksuaalisuuteen keskittyvä valmennus, joka on tarkoitettu lasta odottaville perheille. Valmennukseen voi osallistua voi missä tahansa raskauden vaiheessa yksin tai yhdessä kumppanin tai tukihenkilön kanssa. Valmennusta pitää perhekeskus Lounatuulen seksuaaliterveysneuvolan terveydenhoitaja-seksuaalineuvoja yhteistyössä seurakunnan perhetyöntekijän kanssa. 

Valmennus järjestetään kerran kuukaudessa, torstaina klo 17–18.30: 10.8., 7.9., 5.10., 2.11. ja 30.11. 

Kurkistus vauvakuplaan

Kurkistus vauvakuplaan on imetykseen, varhaiseen vuorovaikutukseen sekä vauvan hoitoon ja huolenpitoon keskittyvä valmennus, joka on tarkoitettu lasta odottaville perheille. Valmennukseen voi osallistua missä tahansa raskauden vaiheessa yksin tai yhdessä kumppanin tai tukihenkilön kanssa. Valmennusta pitävät perhekeskus Pohjatuulen terveydenhoitajat.  

Valmennus järjestetään kerran kuukaudessa, maanantaina klo 17–19: 21.8., 18.9., 16.10., 20.11. ja 18.12.

Omanapapiirin synnytysvalmennus

Omanapapiiri on synnytykseen valmistautumiseen suuntaava valmennus, joka on tarkoitettu lasta odottaville perheille. Osiossa käydään läpi henkistä ja fyysistä synnytykseen valmistautumista sekä synnytyksessä pärjäämisen keinoja. Valmennukseen voi osallistus missä tahansa raskauden vaiheessa yksin tai yhdessä kumppanin tai tukihenkilön kanssa. Valmennusta pitävät äitiys- ja lastenneuvolan terveydenhoitaja-kätilöt perhekeskus Lounatuulesta.   

Valmennus järjestetään kerran kuukaudessa, keskiviikkona klo 17–19.30: 16.8., 13.9., 11.10., 8.11. ja 13.12. 

Synnytyksestä palautuminen

Kyseessä on synnytyksen jälkeistä fyysistä palautumista käsittelevä ja synnytyksestä palautumisen keinoihin keskittyvä valmennus, joka on tarkoitettu lasta odottaville perheille. Valmennukseen voi osallistua missä tahansa raskauden vaiheessa yksin tai yhdessä kumppanin tai tukihenkilön kanssa. Valmennusta pitää aikuisten toimialueen kuntoutuspalveluiden fysioterapeutti. 

Valmennus järjestetään kerran kuukaudessa, tiistaina klo 17–19; 22.8., 19.9., 31.10., 28.11. ja 19.12  

Terve suu koko perheelle

Terve suu koko perheelle on suun terveyttä sekä oman ja lapsen suun hoitoa käsittelevä valmennus. Valmennukseen voi osallistua missä tahansa raskauden vaiheessa yksin tai yhdessä kumppanin tai tukihenkilön kanssa. Valmennusta pitävät suun terveydenhuollon suuhygienistit ja hammashoitajat. HUOM! Syyskuun valmennukseen ilmoittaudutaan oman neuvolan kautta. Muille kerroille voi ilmoittautua sähköisen asioinnin kautta. 

Valmennus järjestetään kerran kuukaudessa, torstaina klo 17–18: 28.9., 19.10., 16.11. ja 14.12.

Satasairaalan synnytysvalmennus

Satasairaalan synnytysvalmennuksessa käydään läpi synnytystä ja sen hoitoon liittyviä sairaalan käytäntöjä. Valmennus on tarkoitettu lasta odottaville perheille. Valmennukseen voi osallistua yksin tai yhdessä kumppanin tai tukihenkilön kanssa. Suosittelemme osallistumista raskausviikoilla 30–34. Valmennusta pitävät sairaalan kätilöt. 

Ennen valmennukseen osallistumista on suositeltavaa tutustua Satakunnan hyvinvointialueen kattavaan tietopakettiin synnytyksestä ja vauva-ajasta.

Valmennus järjestetään joka tiistai, paitsi tapaninpäivänä 26.12. 

  • Joka kuukauden 1. tiistai valmennus järjestetään etänä klo 16–17.30
  • Muina tiistaina valmennus järjestetään sairaalassa klo 15.30–17.15 ja 17.30–19.15

Ilmoittautuminen

Jokaiseen valmennusosioon ilmoittaudutaan erikseen Satakunnan hyvinvointialueen sähköisen asioinnin kautta lukuun ottamatta Terve suu koko perheelle -osiota, jossa syyskuun valmennukseen ilmoittaudutaan oman neuvolan kautta.  

Huomioithan, että sähköinen ilmoittautuminen vaatii vahvan tunnistautumisen joko pankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella. Voit ilmoittautua muihinkin valmennuksiin myös oman neuvolasi kautta.