Siirry sisältöön
Palvelu
Selkotunnus.

Nuorisopsykiatria

Nuorisopsykiatrialla tutkitaan ja hoidetaan 13-22 -vuotiaiden nuorten ja nuorten aikuisten mielenterveyshäiriöitä. Nuorisopsykiatrian palvelut koostuvat avohoitopalveluista ja osastosta.

Avohoitopalveluja ovat:

  • aluepoliklinikat (Pori, Rauma, Harjavalta, Huittinen, Kankaanpää)
  • akuuttityöryhmä
  • akuuttiyksikkö
    – poliklinikka
    – päiväpaikat
  • sijoitettujen nuorten työryhmä
  • neuropsykiatrinen työryhmä
  • päiväosasto
  • kuntoutumisyksikkö
  • toiminnallinen avohoito. toiminnallisen avohoidon yksikkö

Työntekijät tapaavat yleensä sekä nuorta että vanhempia, usein myös muita nuoren kanssa toimivia ihmisiä.

Ylilääkäri Anna Mäkelä
Ylihoitaja Kristiina Puolakka

Porin nuorisopsykiatrian poliklinikka

Tutkimme ja hoidamme   Satakunnassa asuvia 13-22-vuotiaita nuoria, joilla on mielenterveyden häiriöitä.  Poliklinikalle tullaan aina lääkärin lähetteen perusteella.

Poliklinikka on tarkoitettu nuorille ja heidän perheilleen muun muassa silloin kun nuori on:

  • ahdistunut 
  • masentunut 
  • itsetuhoinen 
  • psykoottinen
  • hänellä on syömiseen liittyviä ongelmia 
  • hänen käyttäytymisensä on selkeästi erilaista, kuin muiden saman ikäisten nuorten käyttäytyminen. 

Meitä sitoo vaitiolovelvollisuus. Voit siis kertoa asioistasi meille luottamuksellisesti.

Laadimme sinulle hoitosuunnitelman, jonka perusteella hoidamme sinua. Hoitosi on yksilöllistä, eli se on suunniteltu vastaamaan sinun tarpeisiisi. Hoitomuotoina ovat mm. erilaiset psykoterapiat ja lääkehoito. Mitä nuorempi olet, sen tärkeämpää on, että teemme työtä myös perheesi kanssa. Järjestämme neuvotteluja eri viranomaisten kanssa, jos se on tarpeen.

Psykiatrian poliklinikalla käynti on ilmainen.

Aukioloajat

Olemme avoinna maanantaista torstaihin kello 8.00–15.30 ja perjantaina kello 8.00-15.00.

Osoite
Sairaalantie 3 , Pori S0 kerros
Puhelinnumero:
Toimisto 02 627 4760
Osastonhoitaja Leena Elo 040707 4770

Nuorten neuropsykiatrinen työryhmä

Tutkimme ja hoidamme nuoria, joilla on varhaislapsuudesta asti todettavia todettavissa olevia neurologisia, tiedollisia ja käyttäytymiseen liittyviä oireita ja toiminnanvaikeuksia. Tällaisia häiriöitä voivat olla esimerkiksi aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö (ADHD), autismin kirjon häiriö oireyhtymä tai Touretten oireyhtymä.

Aukioloajat

Olemme avoinna maanantaista torstaihin kello 8.00–15.30 ja perjantaina kello 8.00–15.00.

Osoite
Sairaalantie 3 , Pori S0 kerros
Puhelinnumero:
Toimisto 02 627 4760
Osastonhoitaja Leena Elo 040707 4770

Nuorisopsykiatrian kuntoutumisyksikkö

Tarjoamme ympärivuorokautista kuntouttavaa hoitoa nuorille, joilla on vaikeita psyykkisiä oireita. Tuemme myös nuoren perhettä.

Tutkimme sairauden vaikutusta ihmissuhteisiisi ja toimintakykyysi. Annamme sinulle ja perheellesi tietoa sairaudesta. Tiedon tavoite on auttaa sinua sairauden hallinnassa ja toipumisessa.

Autamme sinua ja perhettäsi, kun psyykkinen sairaus on pitkittynyt ja vaikuttaa olennaisesti elämääsi. Teemme yhdessä kanssasi yksilöllisen kuntoutumissuunnitelman. Suunnitelma tarkoittaa erilaisia käytännön taitojen harjoitteita.

Hoitosi kuntoutumisyksikössä alkaa neljän viikon arviointijaksolla. Sen perustella suunnittelemme mahdollisen kuntoutumisjakson. Jaksolla on selkeät tavoitteet, joita tarkastamme säännöllisesti. Perheesi on tärkeänä osana tätä suunnitelmaa.

Saat oman huoneen, mutta wc ja suihkutilat ovat yhteiset. Voit tarvittaessa harjoitella itsenäistymisessä tarvittavia taitoja kuntoutumisyksikössämme. Näitä taitoja ovat esimerkiksi pyykinpesu ja ruuanlaitto.

Meillä on internetyhteys. Oman kännykän käyttö on myös sallittu.

Aukioloajat

Toimimme vuorokauden ympäri. Yksikkö on kuitenkin suljettuna perjantai-iltapäivästä sunnuntai-iltapäivään.

Vierailuajat

Vierailijat ovat tervetulleita. Sovi kuitenkin vierailusta aina erikseen henkilökunnan kanssa. Vierailuaika päättyy kello 20.00.

Käyntiosoite

Nuorisopsykiatrian kuntoutumisyksikkö,
Hansakatu 5, 28100 Pori(siirryt toiseen palveluun).

Puhelinnumerot:
Hoitajat, puhelin 044 707 6786.
Leena Elo, Osastonhoitaja, puhelin 044 707 47704770.

Nuorisopsykiatrian toiminnallinen avohoito

Tarjoamme satakuntalaisille 13-22 –vuotiaille nuorille hoitoa ja kuntoutusta toiminnallisten menetelmien avulla. Toiminnalliset menetelmät perustuvat siihen, että on enemmän toimintaa, vähemmän puhetta.

Hoidamme ja kuntoutamme sinua yksilökäynneillä tai ryhmäkäynneillä. Arvioimme millainen toimintakykysi on ja tuemme sinua sairautesi hallinnassa. Teemme yhdessä töitä, jotta toimintakykysi säilyy ja harjoittelemme arjen hallintaa.

Suunnittelemme hoitosi, kuntoutuksesi ja niiden tavoitteet yhdessä hoidosta vastaavan lääkärin kanssa. Pyrimme hyödyntämään voimavarojasi ja vahvuuksiasi, kun suunnittelemme toimintamme sisältöä.

Voimme tarvittaessa sopia käyntisi toiminnallisessa avohoidossa niin, ettei koulunkäyntisi tai opiskelusi vaarannu.

Aukioloajat

Olemme avoinna maanantaista torstaihin kello 8.00–16.00, ja perjantaina kello 8.00-14.00.

Käyntiosoite

Nuorisopsykiatrian toiminnallinen avohoito,
Sairaalantie 3, S0-kerros

Puhelinnumerot

Mielenterveyshoitaja, puhelin 044 707 4795.
Sairaanhoitaja, puhelin 044 707 4791.
Toimintaterapeutti, puhelin 044 707 4793.
Faksi 02 627 4779.
Leena Elo, Osastonhoitaja, puhelin 02 627 4771.

Harjavallan nuorisopsykiatrian poliklinikka

Tutkimme ja hoidamme   Satakunnassa asuvia 13-22-vuotiaita nuoria, joilla on mielenterveyden häiriöitä.  Poliklinikalle tullaan aina lääkärin lähetteen perusteella.

Poliklinikka on tarkoitettu nuorille ja heidän perheilleen muun muassa silloin kun nuori on 

  • ahdistunut 
  • masentunut 
  • itsetuhoinen 
  • psykoottinen
  • hänellä on syömiseen liittyviä ongelmia 
  • hänen käyttäytymisensä on selkeästi erilaista, kuin muiden saman ikäisten nuorten käyttäytyminen. 

Meitä sitoo vaitiolovelvollisuus. Voit siis kertoa asioistasi meille luottamuksellisesti.

Laadimme sinulle hoitosuunnitelman, jonka perusteella hoidamme sinua. Hoitosi on yksilöllistä, eli se on suunniteltu vastaamaan sinun tarpeisiisi. Hoitomuotoina ovat mm. erilaiset psykoterapiat ja lääkehoito. Mitä nuorempi olet, sen tärkeämpää on, että teemme työtä myös perheesi kanssa. Järjestämme neuvotteluja eri viranomaisten kanssa, jos se on tarpeen.

Psykiatrian poliklinikalla käynti on ilmainen.

Aukioloajat

Olemme avoinna maanantaista torstaihin kello 8.00–15.30 ja perjantaina kello 8.00-15.00.

Osoite:

Sairaalantie 14, Harjavalta, rakennus 1

Puhelinnumero


Toimisto 02 535 4570 
Osastonhoitaja Leena Elo 0447074770

Huittisten nuorisopsykiatrian poliklinikka

Tutkimme ja hoidamme   Satakunnassa asuvia 13-22-vuotiaita nuoria, joilla on mielenterveyden häiriöitä.  Poliklinikalle tullaan aina lääkärin lähetteen perusteella.

Poliklinikka on tarkoitettu nuorille ja heidän perheilleen muun muassa silloin kun nuori on 

  • ahdistunut 
  • masentunut 
  • itsetuhoinen 
  • psykoottinen
  • hänellä on syömiseen liittyviä ongelmia 
  • hänen käyttäytymisensä on selkeästi erilaista, kuin muiden saman ikäisten nuorten käyttäytyminen. 

Meitä sitoo vaitiolovelvollisuus. Voit siis kertoa asioistasi meille luottamuksellisesti.

Laadimme sinulle hoitosuunnitelman, jonka perusteella hoidamme sinua. Hoitosi on yksilöllistä, eli se on suunniteltu vastaamaan sinun tarpeisiisi. Hoitomuotoina ovat mm. erilaiset psykoterapiat ja lääkehoito. Mitä nuorempi olet, sen tärkeämpää on, että teemme työtä myös perheesi kanssa. Järjestämme neuvotteluja eri viranomaisten kanssa, jos se on tarpeen.

Psykiatrian poliklinikalla käynti on ilmainen.

Aukioloajat

Olemme avoinna maanantaista torstaihin kello 8.00–15.30 ja perjantaina kello 8.00-15.00.

Yhteystiedot

Huittisten psykiatrian poliklinikka,
Lauttakylänkatu 4, 32700 Huittinen(siirryt toiseen palveluun).


Puhelin 02 627 4330.
Osastonhoitaja Leena Elo 0447074770

Rauman nuorisopsykiatrian poliklinikka

Tutkimme ja hoidamme   Satakunnassa asuvia 13-22-vuotiaita nuoria, joilla on mielenterveyden häiriöitä.  Poliklinikalle tullaan aina lääkärin lähetteen perusteella.

Poliklinikka on tarkoitettu nuorille ja heidän perheilleen muun muassa silloin kun nuori on 

  • ahdistunut 
  • masentunut 
  • itsetuhoinen 
  • psykoottinen
  • hänellä on syömiseen liittyviä ongelmia 
  • hänen käyttäytymisensä on selkeästi erilaista, kuin muiden saman ikäisten nuorten käyttäytyminen. 

Meitä sitoo vaitiolovelvollisuus. Voit siis kertoa asioistasi meille luottamuksellisesti.

Laadimme sinulle hoitosuunnitelman, jonka perusteella hoidamme sinua. Hoitosi on yksilöllistä, eli se on suunniteltu vastaamaan sinun tarpeisiisi. Hoitomuotoina ovat mm. erilaiset psykoterapiat ja lääkehoito. Mitä nuorempi olet, sen tärkeämpää on, että teemme työtä myös perheesi kanssa. Järjestämme neuvotteluja eri viranomaisten kanssa, jos se on tarpeen.

Psykiatrian poliklinikalla käynti on ilmainen.

Aukioloajat

Olemme avoinna maanantaista torstaihin kello 8.00–15.30 ja perjantaina kello 8.00-15.00.

Yhteystiedot

Käyntiosoite
Rauman psykiatrian poliklinikka,
Steniuksenkatu 2, 26100 Rauma.
Rauman terveyspalvelujen itäsiivessä.

Puhelin 
Toimisto, puhelin 02 627 8708.
Osastonhoitaja Leena Elo, puhelin 044 707 4770.

Kankaanpään nuorisopsykiatrian poliklinikka

Tutkimme ja hoidamme   Satakunnassa asuvia 13-22-vuotiaita nuoria, joilla on mielenterveyden häiriöitä.  Poliklinikalle tullaan aina lääkärin lähetteen perusteella.

Poliklinikka on tarkoitettu nuorille ja heidän perheilleen muun muassa silloin kun nuori on 

  • ahdistunut 
  • masentunut 
  • itsetuhoinen 
  • psykoottinen
  • hänellä on syömiseen liittyviä ongelmia 
  • hänen käyttäytymisensä on selkeästi erilaista, kuin muiden saman ikäisten nuorten käyttäytyminen. 

Meitä sitoo vaitiolovelvollisuus. Voit siis kertoa asioistasi meille luottamuksellisesti.

Laadimme sinulle hoitosuunnitelman, jonka perusteella hoidamme sinua. Hoitosi on yksilöllistä, eli se on suunniteltu vastaamaan sinun tarpeisiisi. Hoitomuotoina ovat mm. erilaiset psykoterapiat ja lääkehoito. Mitä nuorempi olet, sen tärkeämpää on, että teemme työtä myös perheesi kanssa. Järjestämme neuvotteluja eri viranomaisten kanssa, jos se on tarpeen.

Psykiatrian poliklinikalla käynti on ilmainen.

Aukioloajat

Olemme avoinna maanantaista torstaihin kello 8.00–15.30 ja perjantaina kello 8.00-15.00.

  • Käyntiosoite: Tapalankatu 20, 2.krs, 38700 Kankaanpää.
  • Puhelin toimisto 044 707 4311 tai 02 627 3218  

Osastonhoitaja Leena Elo 0447074770

Nuorisopsykiatrian osasto S0

Osasto S0 toimii Satakunnan hyvinvointialueen Satapsykiatrian nuorisopsykiatrian vastuuyksikön 10-paikkaisena suljettuna kriisi-, tutkimus- ja hoito-osastona Porissa Satasairaalan S-rakennuksessa. Osasto on jatkuvasti toiminnassa oleva vastaanotto-osasto, joka on avoinna 24 h/vrk:ssa 7 päivänä viikossa ympäri vuoden.

Osastolla hoidettavat nuoret ovat iältään 13-17-vuotiaita. Potilaat ovat joko vapaaehtoisessa hoidossa olevia tai mielenterveyslain mukaisesti hoitoon määrättyjä. Osastolla toteutetaan yksilövastuista hoitotyötä ja jokaisella potilaalla on mies- ja naishoitajista muodostuva omahoitajakolmikko.

Vierailuajat: Klo 10. 00 – 19:30 joka päivä.

Käyntiosoite:

Satasairaala, Satapsykiatria
S-rakennus
Sairaalantie 3, 0. kerros28500 Pori

Puhelinnumerot


Hoitajat 044 707 4561
Osastonhoitaja Timo Lehtonen 050 3201501

Nuorisopsykiatrian akuuttiyksikkö

Nuorisopsykiatrian akuuttiyksikkö koostuu poliklinikasta ja päiväpaikoista

Akuuttiyksikön poliklinikka

Akuuttiyksikön poliklinikalla hoidamme 13-22-vuotiaita nuoria, jotka ovat kiireellisen arvion tai hoidon tarpeessa. Arviointi- ja hoitojaksot ovat yleensä lyhyitä. Tarvittaessa akuuttiyksikön poliklinikalta sinut voidaan ohjata jatkohoitoon joko perusterveydenhuollon tai nuorisopsykiatrian erikoissairaanhoidon toiseen yksikköön. Arviointi- ja hoitojaksojen lisäksi vastaamme myös Säkylän ja Niinisalon varuskunnissa asepalvelusta suorittavien psykiatrisista arvioista sekä teemme tiivistä yhteistyötä eri erikoisalojen (mm. lastentautien) kanssa.

Aukioloajat: ma-ke 8-18

to-pe 8-16

Käyntiosoite: Sairaalantie 3, S0-kerros

Puhelinnumero:

Sihteeri 02 6274760
Osastonhoitaja Timo Lehtonen 0503201501

Nuorisopsykiatrian akuuttiyksikön päiväpaikat

Päiväpaikat toimivat Satakunnan hyvinvointialueen Satapsykiatrian nuorisopsykiatrian vastuuyksikössä Porissa Satasairaalan S – rakennuksessa.

Nuorisopsykiatrian akuuttiyksikön päiväpaikkojen henkilökuntaan kuuluu 4 sairaanhoitajaa, osastonhoitaja, lääkäri, psykologi, ja sosiaalityöntekijä. Päiväpaikkoja on kahdeksan ja ne on tarkoitettu 13-17 vuotiaille nuorille tarjoamaan intensiivisempää avohoitoa.

Päiväpaikkojen aukioloaika on arkisin maanantaista perjantaihin klo 8-16.

Tarkempi viikko-ohjelma sovitaan jokaisen nuoren kohdalla yksilöllisesti. Päiväpaikoilla hoito koostuu mm. omahoitajatyöskentelystä, erilaisista ryhmistä, perhe- ja verkostotyöskentelystä sekä lääkärin ja psykologin tapaamisista. Usein pyritään siihen, että nuoren koulunkäynti voi jatkua päiväpaikkajakson rinnalla Tiilimäen koulussa (sairaalakoulu).

Yhteystiedot:

Satasairaala, Satapsykiatria
S-rakennus
Sairaalantie 3, 0. kerros
28500 Pori

Puhelinnumerot:


Hoitajat: 044 7074771
Osastonhoitaja Timo Lehtonen 050 3201501

Nuorisopsykiatrian osastohoito