Siirry sisältöön
Selkotunnus.

Lastenpsykiatrian päiväyksikkö, Satasairaala

Tarjoamme lastenpsykiatrista tutkimusta ja hoitoa kerrallaan viidelle alle 13-vuotiaalle lapselle ja heidän perheilleen. Tutkimme ja hoidamme lasten vakavia psyykkisiä häiriöitä.

Hoito päiväyksikössä tarkoittaa, että lapsesi on päivät hoidossa meillä ja viettää yöt kotona. Edellytämme, että sinä vanhempana tai huoltajana osallistut tiiviisti lapsesi hoitoon, samoin lapsen muu perhe.

Jos lapsesi on kouluikäinen, hän käy jakson aikana Tiilimäen sairaalakoulua. Se sijaitsee samassa rakennuksessa kuin osastomme.

Poliklinikkamme erikoislääkäri lähettää päiväyksikköön, kun lapsesi tarvitsee avohoitoa tiiviimpää hoitoa tai tutkimusta.

Laadimme lapsellesi yksilöllisen tutkimus- ja hoitosuunnitelman. Suunnitelma kertoo, miten lastasi ja koko perhettänne hoidetaan. Suunnitelman laatii työryhmä ja perheenne on mukana tekemässä suunnitelmaa. Erikoislääkäri johtaa suunnitelman tekoa.

Yksikön arkea

Nimeämme lapsellesi omahoitajan, joka erityisesti huolehtii hänen asioistaan. Meillä on yhteiset säännöt, joita kaikki noudattavat ja pyrimme myös selkeyttämään lapsesi päivärytmiä. Lapsesi pääsee harjoittelemaan ryhmätilanteissa toimimista ja vuorovaikutustaitojaan. Yritämme ennakoida tulevia tapahtumia ja antaa lapsellesi positiivista palautetta. Harjoittelemme yhdessä erilaisten tunteiden tunnistamista, tunteiden ilmaisua ja arjessa pärjäämistä.

Käytämme yhtenä hoitokeinona terapeuttista kiinnipitoa. Siitä on apua, jos lapsesi ei itse kykene hallitsemaan levotonta tai aggressiivista käytöstään. Yksikön henkilökunta on saanut erityiskoulutuksen (nimeltä AHHA, MAPA) aggression turvalliseen kohtaamiseen ja hallintaan.

Koulunkäynnin ja arkiaskareiden lisäksi lapsesi osallistuu vointinsa mukaan kasvua ja kehitystä tukevaan vapaa-ajan toimintaan. Sellaista on esimerkiksi liikunta, ulkoilu ja askartelu. Joskus myös retkeilemme sairaalan ulkopuolelle. Ensisijaisesti keskitymme jakson aikana kuitenkin niihin syihin, joiden vuoksi lapsesi on päiväyksikössä.

Yhteystiedot

Käyntiosoite
Satasairaala,
Sairaalantie 3, 28500 Pori.
S-rakennus, 4. kerros.

Puhelinnumerot
Päiväyksikkö, puhelin 044 707 9428.

Osastonhoitaja, puhelin 044 707 6540.

Aukioloajat

Aukioloaika maanantaista torstaihin kello 8.00-15.30 ja perjantaisin kello 8.00-15.00.

Vastuuhenkilöt

Vastuuyksikön päällikkö, ylilääkäri Auli Laakso-Santavirta
Osastonhoitaja Pirkko Ahopelto

Ylihoitaja Paula Ranne.