Siirry sisältöön
Palvelu

Luuntiheysmittaus

Menetelmä ja käyttökohteet

Luuntiheysmittaus perustuu röntgensäteilyyn. Mittauksessa käytetään erityistä luuntiheysmittauslaitetta, jolla kuvataan lanneranka ja molemmat lonkat. Luuntiheyden mittaaminen on aiheellista, mikäli luun murtumia on ollut tavallista useammin, tiedossa on hyvin pienienerginen luun murtuma tai on syntynyt epäily osteoporoosista röntgenkuvauksen perusteella. Myös pitkään jatkunut kortisonihoito sekä pituuden lyheneminen voi antaa aihetta luuntiheyden mittaamiselle.

Valmistautuminen ja tutkimuksen suorittaminen

Luuntiheysmittaukseen tarvitaan lääkärin lähete. Mitään erityisiä valmisteluja tutkimukseen ei potilaalta tarvita. Tutkimuksen suorittaa röntgenhoitaja potilaan maatessa kuvauspöydällä selällään. Tutkimuksen ajaksi tulee riisua tutkittavalta alueelta metallia sisältävät sekä päällimmäiset vaatteet pois.

Tutkimuksen kesto

Tutkimukseen kuluu aikaa pääsääntöisesti 20-40 minuuttia.