Siirry sisältöön
Palvelu
Selkotunnus.

Kuntoutuspoliklinikka

Järjestämme

  • vaativan tason kuntoutustarpeen arviointeja, eli esimerkiksi alaraaja-amputoitujen proteesiarvioinnit
  • hoitoa ja kuntoutusta aivoverenkiertohäiriöön sairastuneille
  • työikäisten kuntoutustutkimuksia, mikäli työntekijällä on työtä ja toimintakykyä rajoittavia sairauksia.

Vaativan tason kuntoutustarpeen arviointi

Jos toimintakykysi on heikentynyt, ja tarvitset erikoissairaanhoidon arviota kuntoutustasi varten, sinut voidaan ohjata meille.

Aivoverenkiertohäiriö

Jos olet sairastunut aivoverenkiertohäiriöön, lääkäri voi kirjoittaa lähetteen meille. Sinut voidaan ohjata meille myös suoraan kuntoutusosastolta tai esimerkiksi neurologialta.

Kun tulet meille ensimmäistä kertaa, teemme kanssasi kuntoutussuunnitelman. Päivitämme sitä säännöllisesti.

Voimme järjestää sinulle eri ammattihenkilöiden tapaamisia, yksilöterapiaa, ryhmäharjoittelua ja omaharjoittelua osastolla käytössä olevilla laitteilla. Toiminta voi pitää sisällään päiväkäyntejä kerran tai useamman kerran viikossa.

Kuntoutustutkimus

Kuntoutustutkimuksen tarkoituksena on arvioida toimintakykyäsi ja miettiä millaisia mahdollisuuksia sinulla on jatkaa työelämässä toimintakyvyn rajoitteista huolimatta. Kuntoutustutkimus lähtee sinun tarpeistasi ja siinä arvioidaan tilannettasi kokonaisuutena huomioiden vahvuutesi ja elämäntilanteesi. Yhteistyössä kanssasi laaditaan jatkosuunnitelma.

Kuntoutustutkimus koostuu yleensä kuntoutussuunnittelijan/sosiaalityöntekijän ja psykologin tapaamisesta sekä tarvittaessa lääkärin tai muiden ammattilaisten arviokäynneistä.

Useimmiten tutkimus alkaa kuntoutussuunnittelijan käynnillä, jonka jälkeen arvioidaan jatkokäyntien tarve. Ennen käyntejä saat täytettäväksesi lomakkeita, joiden avulla arvioit toimintakykyäsi eri näkökulmista.

Selvitysten jälkeen pidämme palaverin jatkosuunnitelmasta, jossa sinä ja läheisesi voitte olla tarvittaessa mukana. Teemme yhteistyötä esimerkiksi TE-palvelujen ja Kelan kanssa.

Kuntoutuksesi voi jatkua poliklinikalla joko yksilökuntoutuksena tai ryhmävastaanotoilla. Seuraamme kuntoutumistasi säännöllisesti.

Vuoden kuluttua kuntoutustutkimuksesta olemme vielä sinuun yhteydessä ja tiedustelemme ajankohtaista tilannettasi. Lähetämme sinulle täytettäväksi myös seurantalomakkeen. Tämä kuuluu kuntoutustutkimukseen ja on samalla osa laatutyötämme.

Videoita ja oppaita

Videoita, jotka kuvaavat toimintaamme:

  • Diego: Diego on yläraajojen robotisoitu kuntoutuslaite.
  • Balance trainer: Balance trainer on tasapainoharjoittelulaite, johon yhdistyy interaktiivinen alustan käyttö ja dynaaminen seisomateline.
  • Virtuaalitodellisuuslasit Virtuaalitodellisuuslasit on hahmottamista ja havaintomotoriikkaa kehittävä harjoittelulaite.
  • Pablo: Pablo on interaktiivinen laitteisto yläraajan sensomotoriikan kuntoutukseen sekä toiminnan arviointiin.
  • AVH-opas: (Kuuntele) AVH-opas sisältää ohjeita aivoverenkiertohäiriön sairastaneelle

Yhteystiedot

Kuntoutuspoliklinikka

Palveluajat

Puhelinajat
Maanantai–torstai 08:00–09:00, 12:30–13:30
Perjantai 08:00–12:00

Puhelin