Siirry sisältöön
Palvelu

Lasten puheterapia

Puheterapia on lääkinnällistä kuntoutusta, jonka tarkoituksena on poistaa, lieventää tai ehkäistä kommunikaatiohäiriöitä, kuten puheen epäselvyyttä, kielellisiä vaikeuksia tai änkytystä sekä niihin liittyviä vuorovaikutuksen ongelmia. Puheterapiassa arvioidaan tarvittaessa myös syömiseen ja nielemiseen liittyviä vaikeuksia sekä pyritään lieventämään niiden vaikeuksista aiheutuvaa haittaa.

Puheterapiassa asiakas saa puheen-, kielen- sekä vuorovaikutuksen taitoja kartoittavan puheterapeutin arvion sekä tarvittaessa sen perusteella laaditun puheterapiasuunnitelman. Kuntouttavana toimintana on mahdollista saada ohjausta ja konsultaatioita lähiympäristön ihmisille, jotta ympäristö oppii toimimaan asiakkaan kommunikointia tukevalla tavalla. Myös lyhyet puheterapiajaksot ovat mahdollisia. Tarvittaessa asiakas ohjataan jatkotutkimuksiin esimerkiksi psykologille, toimintaterapeutille, fysioterapeutille, erikoislääkäreille, erikoissairaanhoitoon tai apuvälinepalveluihin. Puheterapian tavoitteena on asiakkaan mahdollisimman hyvä kommunikaatio- ja toimintakyky jokapäiväisessä elämässä.

Jos huoli nousee lapsen tai nuoren edellä mainituista taidoista tai valmiuksista, ota yhteyttä terveydenhoitajaan tai muuhun häntä tavanneeseen hyvinvointialueen terveydenhuollon ammattilaiseen. Terveydenhuollon ammattilainen kirjaa huolen ja ohjaa asian eteenpäin. Jos olet epävarma, voit myös soittaa puheterapeutille ja varmistaa onko tarkempi arviointi tarpeen.

Perhekeskus Etelätuuli (Eurajoki, Rauma)

Puheterapeutit
Puheterapeutti Noora Burjam, puh. 044 403 2858
Puheterapeutti Carita Friman, puhelin 044 403 2866
Puheterapeutti Suvi-Maria Nurmi, puhelin 044 403 2856
Puheterapeutti Heidi Savolainen, puhelin 044 403 2859

Puheterapeuttiharjoittelija Iida-Maria Rissanen-Vatja, puh. 044 4032857

Osoite: Nortamonkatu 30, 2. kerros, 26100 Rauma

Puheterapeuttien sähköpostiosoite: puheterapia.etelatuuli(at)sata.fi
Huomaa, että sähköposti ei ole suojattu!

Perhekeskus Lounatuuli (Pori, Ulvila, Merikarvia)

Puheterapiaan liittyvät tiedustelut ja ajan peruutukset numeroon 044 450 3037. Vastaamme puhelimeen asiakastyön ohella. Soitamme takaisin, mikäli emme pysty heti vastaamaan.

Jos lapsellasi on jo puheterapeutti, voit olla häneen yhteydessä suoraan.

Puheterapeutit
Puheterapeutti Sinikka Aho, puhelin 044 701 6284
Puheterapeutti Nina Ahvonen, puhelin 044 707 3921
Puheterapeutti Elisa Lavonius, puhelin 044 701 0785
Puheterapeutti Henna Lehtimäki, puhelin 044 701 4525​
Puheterapeutti Sarianna Mikola-Lahti, puhelin 044 577 2718
Puheterapeutti Elina Sainila Nummelin, puhelin 044 701 6172
Puheterapeutti Erika Nuorsaari, puhelin 044 701 6174
Puheterapeutti Aino Vuonokari, puhelin 044 701 6195
Puheterapeutti Erika Vuorinen, puhelin 044 701 6245​

Puheterapeuttiharjoittelija Anniina Potkonen, puh. 044 707 3932

Osoite: Satasairaala Sairaalantie 3, P-rakennus , 28500 Pori. Käynti ovesta nro 17, 00-kerros 

Puheterapeuttien sähköpostiosoite: puheterapia.lounatuuli(at)sata.fi
Huomaa, että sähköposti ei ole suojattu!

Perhekeskus Pohjatuuli (Kankaanpää, Jämijärvi, Siikainen, Pomarkku, Karvia)

Puheterapeutti Maija Kanniainen, puh. 044 5773641
Puheterapeutti Sanni Männistö, puh. 044 7073920

Osoite: Tapalankatu 20, 38700 Kankaanpää

Puheterapeuttien sähköpostiosoite: puheterapia.pohjatuuli(at)sata.fi
Huomaa, että sähköposti ei ole suojattu!

Perhekeskus Suvituuli (Harjavalta, Kokemäki, Huittinen, Säkylä, Eura, Nakkila)

Harjavalta, Kokemäki, Nakkila, Panelia, Kiukainen
Puheterapeutti Sofia Mattila, puh 044 707 3892
Puheterapeutti Reeta Syrjänen, puh 044 7073903

Puheterapeutit tavoittaa parhaiten arkisin klo 12-13.

Osoite: Koulukatu 2, 29200 Harjavalta

Eura, Säkylä
Puheterapeutti Fanni Laine, puh 044 707 3917
Osoite: Terveystie 3, 27510 Eura

Huittinen, Säkylä
Puheterapeutti Miia Viljanen, puh. 044 450 3024
Osoite: Kravilankatu 4B, 32700 Huittinen

Puheterapeuttien sähköpostiosoite: puheterapia.suvituuli(at)sata.fi
Huomaa, että sähköposti ei ole suojattu!