Siirry sisältöön

Harjavallan terveysasema palvelee asiakkaita Nakkilan ja Kokemäen terveysasemien sulkuaikoina  

Uutinen

Nakkilan ja Kokemäen terveysasemien joulusulkuaikoina terveyspalvelut ovat saatavilla Harjavallan terveysasemalla. Kokemäen terveysaseman sulku pitenee tammikuun loppuun saakka puutteellisen lääkäriresurssin vuoksi. Kokemäen terveysaseman kesä- ja joulusulkuja on aikaisemminkin jouduttu pidentämään puutteellisen lääkäriresurssin vuoksi, ja Kokemäen hoitohenkilökunta  on työskennellyt sulkujen aikana Harjavallan terveysasemalla. Asiakkaat saavat terveydenhuollon palvelut samalla tavalla kun aikaisemminkin.

− Jos asiakkaalla on oma vastuuhoitaja, asiakas ottaa vastuuhoitajaansa yhteyttä sähköisen asioinnin kautta tai soittamalla. Jos vastuuhoitajaa ei ole, asiakas saa yhteyden terveysasemalle joko ottamalla yhteyttä sähköisen asioinnin kautta tai soittamalla terveysaseman numeroon. Kaikki mahdollinen hoidetaan etänä, mutta vastaanotto järjestetään aina tarvittaessa, vastuualuejohtaja Anna Jaatinen kertoo.

Harjavallassa, Kokemäellä ja Nakkilassa sijaitsevia terveysasemia johdetaan kokonaisuutena. Jo useamman vuoden ajan näiden terveysasemien kaikki kiireelliset asiat on hoidettu keskitetysti Harjavallan terveysasemalla, jossa myös pitkään palvelua tarvitsevien asiakkaiden yhteinen tiimi hoitaa kaikkien kolmen terveysaseman asiakkaita.

Puutteellinen lääkäriresurssi pakottaa keskittämään palvelut Harjavallan terveysasemalle

Tammikuussa lääkäripula on poikkeuksellisen vaikea. Harjavallan, Kokemäen ja Nakkilan toimipaikalla on yhteensä 12 lääkärivakanssia, joista on saatu järjestelyillä noin kolmasosa katettua. Tämä sisältää myös ostopalveluilla hankitun resurssin. Rekrytoinnin ja ostopalveluiden suhteen tehdään jatkuvasti työtä, jotta tilannetta pystyttäisiin helpottamaan.

− Tässä kriittisessä tilanteessa keskitymme turvaamaan kiireellisten asioiden hoidon, joka on jo keskitetty Harjavallan terveysasemalle. Voimme varmistaa asiakkaille toimivat palvelut parhaiten keskittämällä lääkärit ja sairaanhoitajat toimiviksi tiimeiksi samaan paikkaan, toteaa Anna Jaatinen. – Haasteellisen lääkäriresurssitilanteen takia voimme joutua tekemään vastaavia järjestelyä myös muilla pienillä terveysasemilla.  

Joulusulut Harjavallan, Nakkilan ja Kokemäen terveysasemilla

Harjavallan terveysasema palvelee normaalisti.
Nakkilan terveysaseman sulku 27. – 29.12.2023
Kokemäen terveysaseman sulku 27.12.2023 – 31.1.2024

Sulun aikana ota ensisijaisesti yhteyttä omaan vastuuhoitajaasi. Ellei sinulla vielä ole omaa vastuuhoitajaa, ota yhteyttä puhelimitse.

Parhaiten saat yhteyden sähköisen asioinnin kautta https://oma.hyvis.fi/fi/group/satakunta/aloita-asiointi(siirryt toiseen palveluun).

Nakkilan terveysasema, puhelin 02 677 3444
Kokemäen terveysasema, puhelin 02 677 3361.

Lääkäritilanne Harjavallan, Nakkilan ja Kokemäen alueella paranee kevään ja kesän aikana.