Kuntoutustyöryhmät ja toimintaperiaatteet
Aikuisten ja ikääntyneiden palveluiden kuntoutustyöryhmät käsittelevät aikuisväestön lääkinnälliseen kuntoutukseen liittyviä suosituksia. Kuntoutustyöryhmät ovat monialaisia työryhmiä, jotka vastaavat pääosin lääkinnällisen kuntoutuksen laajempien kuntoutussuunnitelmien toteuttamisen suunnittelusta, aikatauluttamisesta ja toteuttamisesta. Kuntoutustyöryhmissä käsitellään yksilöllisiä suosituksia, joissa on huomioitu kuntoutujan kokonaistilanne.
Kuntoutustyöryhmien toiminta pohjautuu valtakunnallisiin lääkinnälliseen kuntoutukseen ohjaamisen perusteisiin ja Satakunnan hyvinvointialueelle hyväksyttyihin toimintaperiaatteisiin. Kuntoutustyöryhmien tekemät päätökset eri terapioista ovat hoitopäätöksiä.
Perustason kuntoutustyöryhmät
Perustason kuntoutustyöryhmät käsittelevät ja päättävät keveämmästä kuntoutustarpeesta, sen koordinoinnista ja kuntoutuksen vaikutusten seurannasta. Perustasolla toimii kaksi (2) alueellista kuntoutustyöryhmää; pohjoinen ja eteläinen.
Perustason kuntoutustyöryhmä tekee päätöksen:
- omasta toiminnasta (tarve korkeintaan 20 kertaa / vuosi)
- ostopalvelusta (tarve korkeintaan 15 kertaa / vuosi)
Keskitetty kuntoutustyöryhmä
Keskitetty kuntoutustyöryhmä käsittelee ja päättää vaativamman tason kokonaisuuksia ja sillä on mahdollisuus konsultoida erityistason toimijoita.
Keskitetty kuntoutustyöryhmä tekee päätöksen:
- omasta toiminnasta (tarve yli 20 kertaa / vuosi)
- ostopalvelusta (tarve yli 15 kertaa / vuosi)
Yhteystiedot
Perustason kuntoutustyöryhmä pohjoinen (Jämijärvi, Kankaanpää, Karvia, Merikarvia, Pomarkku, Pori, Siikainen, Ulvila):
Kuntoutusohjaaja Petra Lindström, puhelin 044 5773287
Perustason kuntoutustyöryhmä eteläinen (Eura, Eurajoki, Harjavalta, Huittinen, Kokemäki, Nakkila, Rauma, Säkylä):
Fysioterapeutti Hannele Välke-Kallio, puhelin 044 9067653
Keskitetty kuntoutustyöryhmä (koko Satakunnan hyvinvointialueen toiminta-alue):
Kuntoutussuunnittelija Johanna Hakala, puhelin 044 9067558
Kuntoutustyöryhmien kokoontumisaikataulut
Perustason pohjoinen kuntoutustyöryhmä kokoontuu:
- 12.2.2025
- 26.2.2025
- 12.3.2025
- 26.3.2025
- 9.4.2025
- 23.4.2025
- 7.5.2025
- 21.5.2025
- 4.6.2025.
Perustason eteläinen kuntoutustyöryhmä kokoontuu:
- 30.1.2025
- 14.2.2025
- 13.3.2025
- 2.4.2025
- 17.4.2025
- 12.5.2025
- 2.6.2025.
Keskitetty kuntoutustyöryhmä kokoontuu:
- 6.2.2025
- 27.2.2025
- 13.3.2025
- 27.3.2025
- 10.4.2025
- 8.5.2025
- 22.5.2025
- 5.6.2025.
Toimintaperiaatteet
Toimintaperiaatteiden kirjalliset tuotokset on jaettu käytettävyyden, terapialajin sekä toimialueiden yksityiskohtien huomioimiseksi erillisiksi asiakirjoiksi.
Linkit toimintaperiaatteisiin
Linkit IMS-järjestelmässä oleviin toimintaperiaatteisiin:
Kuntoutuksen ohjausryhmä on tuottanut toimintakykykuntoutusta koskevat toimintaperiaatteet yhtenäisten käytäntöjen edistämiseksi. Toimintaperiaatteiden tekemistä on koordinoinut kuntoutuksen ohjausryhmä ja niiden tekemiseen on osallistunut laaja joukko Satakunnan hyvinvointialueen ammattilaisia suoraan tai kommentointien kautta. Määrittelyssä on huomioitu Valtakunnalliset Lääkinnälliseen kuntoutukseen ohjaamisen perusteet, jotka on julkaistu joulukuussa 2022. Toimintaperiaatteiden tavoitteena on yhtenäisten käytäntöjen lisäksi parantaa kuntoutujan kuntoutustarpeen tunnistamista, kuntoutuksen oikea-aikaisuutta ja kuntoutusprosessien yhtenäisyyttä. Tavoitteina on edistää laadun parantamista, vaikutusten ja vaikuttavuuden osoittamista.