EU- ja ETA-maiden ulkopuolella lääkärin tutkinnon suorittaneiden harjoittelu Sata-alueella
Henkilö, joka on suorittanut lääkärin tutkinnon muussa kuin EU- tai ETA-valtiossa, voi toimia Suomessa laillistettuna ammattihenkilönä vain Lupa- ja valvontaviraston (LVV) luvalla tai laillistuksella.
Ammatinharjoittamisluvan tai -oikeuden saamiseksi lääkärin on suoritettava LVV:n (ent. Valvira) määräämä palvelu eli harjoittelu, lisäopinnot ja kuulustelu. Näin varmistetaan, että lääkärin pätevyys vastaa Suomessa saatavaa vastaavaa koulutusta ja että hänen kielitaitonsa on riittävä.
Miten harjoittelupaikka hankitaan?
Hakijan on itse hankittava harjoittelupaikka. LVV:n lupaa harjoittelun aloittamiseen ei tarvita. Työnantaja voi itse päättää harjoittelusuhteen aloittamisesta EU/ETA-alueen ulkopuolella tutkinnon suorittaneen lääkärin kanssa.
Harjoittelupaikkaa haetaan jättämällä sähköinen hakemus Sata-alueen rekrytointijärjestelmän kautta. Hakemuksen liitteeksi CV, todistus suomen kielen taidosta sekä LVV:n (ent. Valvira) päätös tutkinnon hyväksymisestä Suomessa. Emme käsittele sähköpostilla lähetettyjä hakemuksia.
Kuinka kauan harjoittelu kestää?
Harjoitteluaika on vähintään kuusi kuukautta, mutta LVV voi myös erikseen määrätä harjoittelun pituuden ja sisällön. Kun harjoittelu on kokopäivätyötä vähintään 30 h/viikko, harjoittelun pituus on vähintään kuusi kuukautta. Puolipäivätyönä (vähintään 18,5h/viikko) harjoittelun pituus on vähintään yksi vuosi.
Hyväksyttävä harjoittelujakson vähimmäiskesto samassa paikassa on yksi kuukausi (30 päivää).
Harjoittelun sisältö
LVV hyväksyy lääkäriharjoitteluksi mm. julkisyhteisöjen ylläpitämässä suomalaisessa sairaalassa tai terveyskeskuksessa suoritetun harjoittelun, joka tehtäväkuvaukseltaan vastaa suomalaiselta lääketieteen opiskelijalta vaadittavaa amanuenssipalvelua. Harjoittelupaikkoja voi olla useampi. Harjoitteluksi hyväksytään palvelu, joka on kokonaan tehty viimeisen kolmen vuoden aikana ennen kliinistä kuulustelua.
Tutkimustyötä hyväksytään lääkäriharjoitteluksi enintään kahden kuukauden ajalta.
Harjoitteluksi ei hyväksytä laitoksen toiminnan seuraamista vierailijana, vapaaehtoista toimintaa laitoksessa tai ulkomaalais- tai työvoimaviranomaisten järjestämää yleistä suomalaiseen työelämään perehdyttämistä (ns. kotouttamista).
Millä kielellä harjoittelun voi suorittaa? Pitääkö kielitaito todistaa?
Harjoittelu suoritetaan suomen kielellä.
Kielitaidon suhteen harjoittelupaikan tarjoajan pitää varmistua siitä, että hakijan suomen kielen taito riittää harjoittelun mielekkääseen suorittamiseen niin, ettei potilasturvallisuus vaarannu ja harjoittelusta on hyötyä sekä työnantajalle että harjoittelijalle.
Pyydämme hakemuksen yhteydessä todistuksen kielitaidosta, esim. CEFR-luokituksen mukaisesti suoritetusta kielitutkinnosta tai Suomessa suoritetusta yleisestä kielitutkinnosta (YKI). Harjoittelua varten kielitaidon tulisi olla CEFR-luokituksella vähintään tasoa B1 tai yleisen kielitutkinnon tasoa YKI3. Myös Suomessa suoritettu peruskoulu, ylioppilastutkinto tai ammatillinen tutkinto riittävät kielitaidon todentamiseksi.
Voiko harjoittelija hoitaa potilaita itsenäisesti?
Harjoittelua suorittaessaan lääkäriharjoittelija ei ole terveydenhuollon ammattihenkilö eikä saa hoitaa potilaita itsenäisesti.
Suoritetun lääkärin tutkinnon kelpoisuus
Koska harjoittelija pääsee harjoittelua suorittaessaan potilastietojärjestelmiin, harjoittelupaikan tarjoajan on ennen harjoittelun alkamista syytä varmistua suoritetun lääkärin tutkinnon kelpoisuudesta. Hakija voi todistaa tämän esittämällä LVV:n päätöksen tutkinnon hyväksymisestä. Lisätietoja ulkomailla suoritetun lääkärin tutkinnon hyväksyttämisestä LVV:n verkkosivuilla.
Työnteko-oikeus
EU/ETA-alueen ulkopuolisten maiden kansalainen tarvitsee Suomessa työskennelläkseen yleensä oleskeluluvan sekä työnteko-oikeuden harjoittamaansa ammattiin. Työnteko-oikeus selviää oleskelulupakortista ja -päätöksestä.
Tuberkuloosin riskimaista tulevat työntekijöiden tulee toimittaa tartuntatautilain pykälän 55§ mukainen selvitys hengityselinten tuberkuloosista. Työtä ei voi aloittaa ennen kuin vaadittu selvitys on tehty.
Lisätiedot:
Töihin Suomeen | Maahanmuuttovirasto (migri.fi)(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)
Yhteyshenkilöt:
rekrytointi@sata.fi