Aluehallitus nimesi poliittisen ohjausryhmän toimintojen uudistamisen tueksi
Aluehallitus päätti kokouksessaan 1.9.2026 perustaa määräaikaisen poliittisen ohjausryhmän toimintojen uudistamisen valmistelua varten. Ohjausryhmän toimikausi kestää 30.6.2027 saakka.
Ohjausryhmän tehtävänä on valmistella aluehallituksen käsiteltäväksi ehdotuksia muun muassa säädösten tulkintaan ja päätösvallan käyttöön liittyvissä kysymyksissä, organisaation kehittämisessä sekä palveluverkon ja liikkuvien palveluiden kehittämisessä. Ohjausryhmällä ei ole itsenäistä päätösvaltaa, vaan sen tehtävänä on tukea aluehallituksen päätöksentekoa valmistelutyön kautta.
Ohjausryhmän viranhaltijajäsenenä toimii hyvinvointialuejohtaja ja sihteerinä hallintojohtaja. Lisäksi ohjausryhmä voi kutsua kokouksiinsa asiantuntijoita sekä tarvittaessa hyödyntää ulkopuolista konsultointia valmistelutyön tukena.
Aluehallitus nimesi kokouksessaan ohjausryhmän jäsenet sekä päätti, että jäsenille nimetään varajäsenet. Ohjausryhmän jäsenistöön tuli edustaja jokaisesta poliittisesta ryhmästä. Ohjausryhmän puheenjohtajaksi päätettiin valita aluehallituksen puheenjohtaja ja varapuheenjohtajaksi aluevaltuuston puheenjohtaja.
Tammi–heinäkuun tulos ennakoitua vahvempi
Heinäkuun jälkeen vuoden 2026 kumulatiivinen ylijäämä on 27,2 miljoonaa euroa, mutta kehitystä selittävät osin kulujen ajoittumiseen liittyvät tekijät. Heinäkuussa toimintakulut toteutuivat alhaisemmalla tasolla kuin normaalin toiminnan kuukausina.
Henkilöstökuluissa lomapalkkavelka purkaantui 12,9 miljoonaa euroa heinäkuussa henkilöstön pitäessä kertyneitä vuosilomia. Myös palveluiden ostojen sekä aineiden, tarvikkeiden ja tavaroiden kustannukset toteutuivat ennakoitua alempina. Osa palveluiden ostojen laskutuksesta ajoittuu kuitenkin myöhemmille kuukausille.
Ennusteen mukaan vuoden 2026 tulos olisi 2,8 miljoonaa euroa ylijäämäinen.
Aluehallitus päätti hyväksyä Satakunnan hyvinvointialueen järjestöavustusperiaatteet
Päivitettyjen järjestöavustusperiaatteiden tavoitteena on vahvistaa avustusten strategista, tarvelähtöistä ja alueellista kohdentamista sekä tukea satakuntalaisten hyvinvointia, terveyttä ja turvallisuutta edistävien järjestöjen toimintaa. Periaatteissa korostuvat toiminnan vaikuttavuus, saavutettavuus, yhdenvertaisuus ja alueen todellisiin tarpeisiin vastaaminen.
Lisäksi periaatteilla vahvistetaan hyvinvointialueen, kuntien, seurakuntien ja järjestöjen välistä yhteistyötä sekä edistetään avustusprosessin läpinäkyvyyttä ja toiminnan tavoitteellista arviointia.