Sata-alueen viesti ministerille: Meillä tehdään ratkaisuja soten tulevaisuuteen
Satakunnan hyvinvointialue esitteli toimintaansa ja ajankohtaisia kehittämisteemoja ministeri Rydmanille 25.6.2026. Vierailun aikana käytiin keskustelua hyvinvointialueen tilanteesta sekä tutustuttiin palveluihin ja toimintaan. Paikalla olivat myös kansanedustaja ja aluevaltuutettu Mari Kaunistola ja aluehallituksen puheenjohtaja Heidi Viljanen.
Hyvinvointialue esitteli ministerille kokonaiskuvan toiminnastaan: Satakunnan hyvinvointialue vastaa noin 210 000 asukkaan palveluista ja työllistää noin 10 700 ammattilaista. Palveluverkko koostuu monikanavaisista palveluista, joissa yhdistyvät digitaaliset ratkaisut, liikkuvat palvelut sekä toimipisteissä ja kotiin vietävät palvelut.
Kiinnostusta herätti muun muassa digitaalisten palveluiden käyttöönotto, josta ministeri oli mielissään. Sata-sovelluksessa on jo 80 000 käyttäjää ja chat-keskusteluita on käyty noin 100 000.
– Käyttäjämäärä suhteessa Satakunnan asukaslukuun on vaikuttava. Entistä vaikuttavammaksi sen tekee se, että sovellus on otettu käyttöön alle kaksi vuotta sitten, ministeri Rydman sanoi.
Keskusteluissa painottuivat talouden ja toiminnan näkymät. Vuoden 2025 tilinpäätös on ylijäämäinen, mutta tulevien vuosien rahoituskehitys on niukka, mikä edellyttää merkittäviä kustannussopeutuksia lähivuosina. Satakunnan hyvinvointialue on hakenut alijäämisen kattamiseen lisäaikaa kolmelle vuodelle.
Hyvinvointialue toi esiin myös keskeisiä viestejä valtakunnalliseen valmisteluun, kuten koulutuksen kehittämisen tarpeen, nuorten työllistymisen tukemisen sekä digitalisaation ja tekoälyn hyödyntämisen edistämisen sosiaali- ja terveydenhuollossa.
Vierailun yhteydessä ministeri tutustui myös Satasairaalan toimintaan ja kehittämiseen. Esillä oli muun muassa kuumasairaalahanke, joka pitää sisällään toiminnot, jotka ovat käytössä ympäri vuorokauden, vuoden jokaisena päivänä. Tällaisia ovat päivystys, teho- ja valvontaosastot, sydänyksikkö ja leikkaussalit.