Vuosi 2025 oli käännekohta Sata-alueelle
Vuosi 2025 oli Satakunnan hyvinvointialueen kolmas toimintavuosi ja monella tapaa käännekohta. Toiminnan painopiste on siirtynyt palvelujen turvaamisesta tuottavuuden vahvistamiseen – ja työ tuotti tulosta. Tilikausi muodostui taloudellisesti erinomaiseksi. Tulos oli 42,8 miljoonaa euroa ylijäämäinen ja kumulatiivinen alijäämä puolittui noin 50 miljoonaan euroon.
Palveluja kehitettiin määrätietoisesti, erityisesti digitaalisia ja liikkuvia palveluita laajentamalla sekä palveluita tiivistämällä. Sata‑sovelluksen otti käyttöön jo 60 000 satakuntalaista, ja samalla palvelujen saatavuus ja hoitoon pääsy paranivat selvästi.
Sata-alueen maine ja asiakaskokemus kehittyivät. Verkkopalautteiden suositteluindeksi (NPS) nousi 21:een ja tekstiviestipalautteiden suositteluindeksi 82:een. Myönteistä kehitystä vahvisti johdonmukainen ja näkyvä viestintä useissa kanavissa, joissa palveluista ja niiden muutoksista kerrottiin säännöllisesti. Satakuntalainen kohtasi hyvinvointialueen viestintää keskimäärin noin 110 kertaa eli reilut kaksi kertaa viikossa vuoden 2025 aikana.
Vuosi sisälsi myös raskaita vaiheita, kuten koko henkilöstöä koskeneet kahdet YT‑neuvottelut.
– Vuosi 2025 osoitti, että vaikeista olosuhteista huolimatta suunta on oikea. Lämmin kiitos koko henkilöstölle sitoutumisesta, jaksamisesta ja erinomaisesta työstä, aluehallituksen puheenjohtaja Heidi Viljanen ja hyvinvointialuejohtaja Tero Mäkiranta kiittävät.
Aluehallitus päätti hyväksyä vuoden 2025 tilinpäätöksen ja ehdottaa aluevaltuustolle, että aluevaltuusto hyväksyy tilinpäätökseen sisältyvän sitovien investointimäärärahojen ylityksen: Investointiprojektin HA-osastojen peruskorjaukset sitovuustaso ylittyi 1 277 773,02 euroa. Aluevaltuustolle myös ehdotetaan, että tilikauden ylijäämä (42 785 263,09 e) siirretään omaan pääomaan yli-/alijäämätilille.
Vuoden 2026 alku on talouden osalta edennyt suunnitellusti. Tammi–helmikuun tulos on noin 11 miljoonaa euroa ylijäämäinen, mikä johtuu maltillisesta menokehityksestä. Vuoden ensimmäinen talousennuste laaditaan keväällä tammi–maaliskuun toteuman perusteella.
Henkilöstökertomus 2025
Vuosi 2025 oli henkilöstölle vaativa, mutta monin tavoin myönteinen. Henkilöstömäärä pysyi lähes ennallaan, ja samaan aikaan työpanosta onnistuttiin suuntaamaan entistä tarkoituksenmukaisemmin. Ylityöt, lisätyöt ja hälytysrahat vähenivät selvästi, mikä kertoo työn organisoinnin kehittymisestä ja kuormituksen paremmasta hallinnasta. Myös työtapaturmien määrä ja tapaturmataajuus laskivat merkittävästi.
Henkilöstön osaamiseen ja kehittymiseen panostettiin vahvasti. Koulutuspäivien määrä kasvoi huomattavasti, ja täydennyskoulutuksiin osallistui yli 90 prosenttia henkilöstöstä. Tavoite‑ ja kehityskeskusteluiden toteuma parani selvästi edellisvuosista, mikä tukee esihenkilötyön ja vuorovaikutuksen vahvistumista arjessa.
Työkykyjohtamisen tulokset kehittyivät pääosin myönteisesti, mikä näkyi hyvinvointialuetasolla esimerkiksi työkyvyttömyyseläkemaksun ja terveysperusteisten poissaolojen vähenemisenä. Kokonaisuutena henkilöstökertomus osoittaa, että pitkäjänteinen työ henkilöstön hyvinvoinnin, osaamisen ja turvallisuuden eteen tuottaa tulosta myös muutosten keskellä.
Vastineet valtuustoaloitteisiin
Aluehallitus käsitteli vastineet valtuustoaloitteisiin. Ne koskivat lisärahoitushakemusta Satakunnan hyvinvointialueelle sekä taidekoordinaattorin rekrytoinnin keskeyttämistä ja taidehankintojen uudelleenarviointia. Aluehallitus ehdottaa aluevaltuustolle, että se merkitsee tehdyt toimenpiteet tiedoksi vastauksina ja toteaa, että aloitteet ovat loppuun käsiteltyjä.
Lisäksi aluehallitus hyväksyi strategian ja järjestämisen vastuualueen toimintasäännön päivittämisen, muutokset Länsi-Suomen yhteistyöalueen (YTA) yhteistyösopimukseen sekä käsitteli hyvinvointialueen rahoituksen ja sijoitustoiminnan periaatteita.