Satapelastus ja sopimuspalokunnat varmistavat toiminnan sujuvuuden yhteisharjoituksilla
Kun hälytys soi ja tehtävä käynnistyy, on jokainen sekunti tärkeä. Pelastuslaitoksen ja sopimuspalokuntien saumaton yhteistyö ei rakennu pelkästään ohjeille tai suunnitelmille, vaan se syntyy yhdessä harjoittelemalla. Sopimuspalokunnat ovat olennainen osa pelastustoimen kokonaisuutta. Sopimuspalokuntalaiset osallistuvat koulutuksiin ja harjoituksiin oman työnsä ja arkensa ohessa, ja heidän roolinsa on äärimmäisen tärkeä erityisesti haja-asutusalueilla.
Yhteisharjoitukset vahvistavat yhteistyöverkostoa
Säännölliset yhteisharjoitukset ovat osa pelastustoimen varautumista eri puolilla maakuntaa. Niissä harjoitellaan paitsi teknisiä taitoja myös toimintatapoja, johtamista ja viestintää tilanteissa, joissa yhteistyön onnistuminen on ratkaisevaa. Harjoituksissa pyritään harjoittelemaan tasapuolisesti kaikkia onnettomuustyyppejä kuten rakennus- ja maastopaloja, liikenneonnettomuuksia, korkealla työskentelyä, vaarallisten aineiden onnettomuuksia ja ihmisen pelastamista, esimerkiksi hänen jäätyään puristuksiin koneen tai rakenteen alle.
Huittisten paloasema järjestää säännöllisesti yhteisharjoituksia lähialueiden sopimuspalokuntien kanssa.
– Yhteinen harjoittelu palkitsee tositilanteissa. Tunnemme toistemme resurssit, osaamme tehdä työnjaon ja toimia nopeasti ja tehokkaasti yhdessä, sanoo pelastusryhmän johtaja Vesa Viipuri.
Viipuri viittaa syyskuun lopussa Huittisissa tapahtuneen suursikalapalon sammutustehtävään, johon hälytettiin yhteensä 24 yksikköä. Näistä 18 oli sopimuspalokuntien yksiköitä.
– Meidän kaikkien toimijoiden yhteistyö isolla tehtävällä eteni hienosti alusta loppuun, toteaa Viipuri tyytyväisenä.
Vampulan VPK oli paikalla ensimmäisenä, ja tehtävällä yksikön johtajana ja tilannepaikan johtajana toiminut Pekka Mäki on samaa mieltä.
– Yhteistyö sujui juuri niin kuin olemme yhdessä harjoitelleet ja työskentelimme varmalla rutiinilla, vahvistaa Mäki. – Sopimuspalokuntalainen, jolla oli kokemusta sikalatyöstä, osoittautui tilanteessa korvaamattomaksi avuksi ja työskenteli tiiviissä yhteistyössä eläinlääkärin kanssa.
Sopimuspalokuntalaiset tuovatkin mukanaan laajan kirjon ammatillista osaamista, josta on käytännön tilanteissa merkittävää hyötyä. Yksiköissä on terveydenhuolto-, sähkö- lvi-, rakennus-, teollisuus-, logistiikka- ja turvallisuusalan ammattilaisia.
– Tämä osaaminen on kentällä arvokasta. Sopimuspalokuntalaiset tuntevat paikalliset olosuhteet ja ihmiset erityisesti syrjäseuduilla, kertoo Viipuri.
Nopea apu on auttajien yhteinen päämäärä
Yhteisharjoitukset vahvistavat teknistä osaamista ja sitovat yhteen laajan verkoston ammattilaisia ja vapaaehtoisia, joiden yhteinen päämäärä on sama: varmistaa, että apu saapuu nopeasti ja tehokkaasti silloin, kun sitä eniten tarvitaan. Yhteisharjoitusten pääpaino on perusosaamisen ylläpidossa, ja välillä paneudutaan erikoisosaamista vaatimiin teemoihin.
– Yhteisharjoitukset ovat paras tapa varmistaa, että valmiutemme pysyy ajan ja vaatimusten tasalla, ja yhteistyö toimii tilanteessa kuin tilanteessa, sanoo Viipuri.

