Joanna, Piia ja Annika kehittivät lastensuojelussa toteutettavaa työtä ja muovaavat nyt käsitystä alasta – ”Perheelle mahdollisuus, ei rangaistus”

Lastensuojelulla on turhaan pelottava leima. Lue, mitä ammattilaiset kertovat työstä ja sen uudistumisesta perheiden parhaaksi.

Lastensuojelu tulee ja vie lapset. Tämä harhaluulo elää sitkeänä. Keskustelu kolmen alan ammattilaisen kanssa päivittää käsityksiä. Todellisuudessa työ on perheiden auttamista heidän arjessaan moniammatillisin keinoin.

”Lastensuojelun asiakkaaksi päästään, ei jouduta. Suurin osa on avohuollon asiakkaita, jotka saavat tukipalveluita kotiin”, sairaanhoitajat Joanna Rinne, Annika Luotola ja sosionomi Piia Pyykkinen sanovat.

Oikeus turvalliseen kasvuun

Lastensuojelua tarvitaan, kun lapsen kasvu ja kehitys vaarantuvat jollakin tavalla. Käytännössä vanhemmuudessa on tällöin vakavia puutteita.

”Mielenterveyden haasteet ja päihteiden käyttö ovat isossa roolissa. Nykyajassa korostuvat rajattomuus ja tunne-elämän haasteet. Kohtaamme paljon ylisukupolvisia ongelmia. Lasten vanhemmilla ei välttämättä itsellä ole kokemusta hyvästä vanhemmuudesta. Silloin sitä on haastavaa tarjota omalle lapselle. Lapsen neuropsykiatriset haasteet kuormittavat vanhemmuutta vielä lisää”, sosionomi Piia Pyykkinen kertoo.

Syväymmärryksestä muutokseen

Joanna, Annika ja Piia kollegoineen ovat kehittäneet lastensuojelun avohuoltoon uuden tavan auttaa perheitä. Intensiivisellä työskentelyjaksolla saadaan lyhyessä ajassa käsitys perheen tilanteesta.

”Menemme perheen luo kotiin tutustumaan heihin. Perhettä tavataan useita kertoja viikoittain noin neljän kuukauden ajan. Intensiivijaksolla selviää, millaisesta avusta perhe hyötyisi eniten. Ratkaisu voikin löytyä jatkossa, vaikka sosiaalihuollon palveluista.”

Intensiivityöskentelyssä käytetään perhearviointimenetelmää. Se on vuorovaikutusta, jossa perheen elämää ja arkea käydään keskustellen läpi, jokaisen perheenjäsenen kanssa.

Jotta voi auttaa, on tutustuttava ja ymmärrettävä perhettä. Vanhempien taustoista voi paljastua erilaisia traumoja; seksuaalista hyväksikäyttöä, päihdeongelmia tai väkivaltaa.

”Kaltoinkohtelukokemus on jo se, että lapsi on jätetty huomiotta. Lapsi on joutunut kasvattamaan itse itsensä”, sairaanhoitaja Annika Luotola huomauttaa.

Kuka vain voi olla asiakas

Lastensuojelutyötä ohjaa ihmisen kunnioitus.

”Olipa ihminen mokannut elämässään, miten vaan, hän on silti yhtä arvostettava kuin muut.”

Ammattilaiset menevät perheiden luo tasavertaisina ihmisinä.

”Olemme avoimia ja rehellisiä. Ongelmista puhutaan niiden oikeilla nimillä. Se, että antaisimme valmiita ohjeita ylhäältä päin, ei auta ketään. Me autamme perheitä paitsi kohtaamaan haasteet, myös tarkastelemaan omia vahvuuksia ja voimavaroja.”

On myytti, että lastensuojelu koskettaisi vain vähäosaisempia perheitä.

”Kaikilla ihmisillä on joskus elämässään erilaisia haasteita. Apuamme tarvitaan perhe- tai koulutustaustaan katsomatta. Apua kannattaa hakea ennen kuin on ajanut itsensä loppuun”, kolmikko muistuttaa.

Perheenä paremmaksi

Autetuksi tulemiseen tarvitaan tahtoa. Ammattilaisten mukaan perheellä on oltava halu kohdata oma tilanne.

”Intensiivityöskentely vaatii perheiltä sitoutumista ja motivaatiota muutokseen. Se on lähtökohta.”

Uutta toimintamallia jalkautetaan parhaillaan tehostettuun perhetyöhön yhdeksi työskentelytavaksi. Kolmikko on nähnyt perheissä tiiviin työskentelytavan tuloksia.

”Lapsi on tullut näkyvämmäksi. Vanhempi on ottanut vanhemman roolin ja ryhtynyt asettamaan lapselle rajoja, mikä merkitsee rakkautta ja välittämistä. Perheen dynamiikka ja vuorovaikutus ovat parantuneet. Vanhempi on iloinnut kuullessaan lapsensa puhuvan tulevaisuudestaan. On opittu sanoittamaan asioita enemmän.”

Tiiviillä työskentelytavalla, sensitiivisyydellä ja osallistavuudella on saatu aikaan perheiden luottamus.

”Onnistumisia on runsaasti sellaisten perheiden kanssa, joilla ajatus lastensuojelusta oli aluksi vastahakoinen. Perheille on jäänytkin hyvä mieli.”