Ympäripyöreät työpäivätkään eivät estäneet Tarjan, 58, elintapamuutosta – ”Päivääkään en ole katunut”
Kankaanpääläinen Tarja Viitaniemi osallistuu aikuisten hyvinvointi- ja terveysvalmennukseen. Kimmokkeen muutokseen käynnisti kohonneet veriarvot. Muutos näkyy Tarjan voinnissa jo puolen vuoden jälkeen.

Tarja Viitaniemi kävi kontrolliverikokeissa väsymyksen takia. Selvisi, että paastoverensokeri- ja kolesteroliarvot olivat koholla. Hän päätti aloittaa hyvinvointi- ja terveysvalmennuksen sairaanhoitaja Henna Mäen johdolla.
”Päivääkään en ole katunut. Olen muuttanut elintapojani paljon, varsinkin syömisen suhteen.”

Puolita sairastumisriski
Työikäisille suunnataan hyvinvointi- ja terveysvalmennuksia, jotta mahdollisimman moni aikuinen pysyisi terveenä pitkään. Valmennukset on tarkoitettu juuri Tarjan kaltaisille ihmisille, joilla on kohonnut riski sairastua aikuisiän diabetekseen.
”Tavoitteena on tarttua asiaan ennen, kuin tyypin 2 diabetes tai muu sairaus puhkeaa. Sairastuminen on aina ihmiselle ikävää. Ja sairauden hoitaminen on yksilölle ja yhteiskunnalle aina kalliimpaa, kuin niiden ehkäisy terveyden edistämisen keinoin”, sanoo hyvinvointi- ja terveysvalmennuksia ohjaava Henna Mäki.
Tiesitkö? Tutkimuksen(siirryt toiseen palveluun) mukaan tehostetulla elintapaohjauksella voidaan puolittaa riski sairastua aikuistyypin diabetekseen.

Tavoite lähtee asiakkaasta
Henna ja Tarja tapasivat valmennuksen alkajaisiksi kasvotusten ja tutustuivat.
”Aloitimme ihan keskustelemalla. Kävimme yhdessä läpi Tarjan tämänhetkistä elämää, liikunta- ja ruokailutottumuksia sekä unen määrää ja laatua. On tärkeää kuunnella, mitä valmennukseen mukaan lähtenyt ihminen itse näistä asioista ajattelee. Oma halu muutokseen on avainasemassa”, Henna kuvailee.
Tarja oli tomerasti motivoitunut muutokseen.
”Kohonneet veriarvot pitää saada alas. Haluan pysy terveen kirjoissa mahdollisimman pitkään.”

Mielekäs liikunta voimavarojen mukaan
Tarja toimii yrittäjänä ja työpäivät voivat venyä jopa 13-tuntisiksi. Toimelias nainen tunnisti tekevänsä töitä terveyden menettämisen uhalla.
”Nousen aamuviideltä ja lopetan työt kuuden maissa illalla. Oli pakko tehdä muutoksia, jotta jaksan.”
Tarjaa stressasi se, ettei hän liiku tarpeeksi.
”Henna sanoi, että älä ota siitä paineita, vaan etene oman jaksamisesi mukaan. Se helpotti kuulla.”
”Kaikilla on elämässään nousuja ja laskuja. Voimavarat eivät kaikissa elämäntilanteissa ole huipussaan. Pienilläkin teoilla voi silti saada muutosta aikaan”, Henna painottaa.

Parempia valintoja
Ympäripyöreät työpäivät eivät muutosta estäneet. Tarja teki tehokkaat korjausliikkeet arkeensa heti.
”Ennen söin tosi paljon paahtoleipää. Nyt en enää syö. Join ennen tosi vähän vettä. Lisäsin veden juontia ja vihannesten syöntiä. Olen hakenut muutosta syömisen kautta ja siinä onnistunut. Energiaa onkin tullutkin merkittävästi lisää ja painokin on pudonnut toiveideni mukaan.”
Henna muistuttaa, miten kuka tahansa voi jo pienillä teoilla parantaa omaa jaksamista ja terveyttä.
”Kaikki liike on hyväksi. Arjen toimintojen keskelle voi ujuttaa liikettä ja kehonhuoltoa.”
”Venyttelen kokkaillessa. Se on minulle uusi liikuntamuoto. Tarvitaan vaan tiskipöydän reuna ja tahto tehdä kyykkyjä”, Tarja rohkaisee.

Valmennuksessa ei jää yksin
Valmennus kestää puolesta vuodesta vuoteen. Tarja on puolivälissä. Muutosmatkaa ei tarvitse tehdä yksin, vaan tuettuna. Henna soittaa valmennettaville ennalta sovituin aikavälein ja kyselee, miten on mennyt.
”Hennan asiantuntemus on loistavaa. Kun kysyn jotain, osaa Henna vastata. Keskustelumme saattavat venähtää, kun puhuminen hänen kanssaan on helppoa. Henna huikkaa aina lähtiessä, että jos jotain tulee, niin soita tai nyppää hihasta. Se tuntuu kivalta”, Tarja kiittää.
Tarja on yrittänyt muuttaa elintapojaan aiemmin ominkin avuin. Hän tietää, että luistaminen on helppoa, kun muutosta toteuttaa yksin.
”Ammattilaisen johdolla tulee haastettua itseään. Pidän aina arjessani Hennan korvan takana”, Tarja naurahtaa tyytyväisenä.
”Monet ovat tykänneet säännöllisestä kontaktista. Se motivoi ihmisiä yksittäistä käyntiä enemmän. Minulle ja muille valmentajille saa halutessaan myös soittaa, jos mielen päällä on jotakin.”

Pysyvä muutos
Valmennuksilla rohkaistaan ihmisiä johtamaan omaa hyvinvointiaan.
”Valmennus ei ole pikadieetti, vaan tavoitteena on juurruttaa hyvät elintavat osaksi arkea pysyvästi”, Henna sanoo.
Syksy on ollut Tarjan mukaan rankka. Siitä huolimatta hän kokee pystyneensä pitämään kiinni terveellisemmistä elintavoistaan.
”Olen vähän itsekin yllättynyt omasta jaksamisestani. Asennekin taitaa vaikuttaa, minulla ei oikein koskaan ole huonoa päivää.”
Tarja halua elää elämää niin, että hänellä olisi mahdollisimman hyvä olla.
”Eläkeikään on vielä matkaa. Toiveena on olla silloinkin hyvässä kunnossa.”
Hyvinvointi- ja terveysvalmennus
- maksuton hyvinvointi- ja terveysvalmennus 18–65-vuotiaille, joilla on kohonnut riski sairastua aikuistyypin diabetekseen
- sisältää 6–8 tapaamista kasvotusten ja etäyhteyksin
- Kankaanpään ja Länsi-Porin sote-keskuksista käynnistynyt toiminta on laajentunut lokakuun aikana koko hyvinvointialueelle
- kysy lisää oman alueen sote-keskuksesta, hoitajalta tai lääkäriltä
