Siirry sisältöön

Sata-alueen yhteistoimintaneuvotteluista päättäminen siirrettiin seuraavaan aluehallituksen kokoukseen

Uutinen

Yhteistoimintaneuvottelut käytiin 14.2.–31.3.2025. Neuvottelut liittyivät talouden sopeuttamistarpeisiin ja henkilöstökustannusten vähentämiseen osana OmaSata -tuottavuus- ja talousohjelmaa.

Neuvottelujen tavoitteena on saavuttaa noin 10 miljoonan euron henkilöstökulusäästöt osana 20 miljoonan euron kokonaistavoitetta. Neuvottelut päättyivät erimielisinä, mutta käytiin hyvässä ja rakentavassa hengessä.

Neuvottelujen pohjalta valmisteltiin aluehallitukselle esitys, jonka mukaan tehtävien lakkauttamisia olisi enintään 283 tehtävää. Näistä enintään 123 (aiemmin ilmoitettu 114 henkilöä, mitä lukua korjattu aluehallituksen kokouksessa 8.4.) voisi johtaa irtisanomiseen. Esityksessä on henkilöstön siirtoja, tehtävämuutoksia sekä avoimien tehtävien täyttämättä jättämistä. Mahdolliset määräaikaiset lomautukset kohdentuisivat rajatusti. Palvelussuhteen ehtoihin esitetään muutoksia muun muassa työaikajärjestelyissä, luontoisetuaterioissa ja työpisteiden sijainneissa.

Aluehallitus päätti yksimielisesti palauttaa asian uudelleen valmisteluun. Aluehallitus käsittelee YT-neuvottelujen päättämistä 22.4.2025.

Kaikki hyvinvointialuejohtajan virkaan haastatellut henkilöarviointeihin

Sata-alueen hyvinvointialuejohtajan virkaan haastateltiin viisi hakijaa, joista kaikki haastatellut Kari Hakari, Atte Meretoja, Tero Mäkiranta, Katja Virta ja Piia Vuorela päätettiin lähettää henkilöarviointeihin. Rekrytointiprosessissa pyritään siihen, että aluevaltuusto päättää 5.5.2025 kokouksessaan uudesta hyvinvointialuejohtajasta.

Kuumasairaala-hankeen edistämistä jatketaan

Kuumasairaala-hanketta on valmisteltu rakennustoimikunnan ohjauksessa. Kuuman sairaalan toiminnot tarkoittavat kiireellistä hoitoa vaativia palveluita, kuten päivystystä, tehohoitoa ja leikkaustoimintaa. Aluehallitus päätti 10.12.2024 käynnistää suunnittelun aiemmin esitetyn B-vaihtoehdon pohjalta. Tämän jälkeen rakennustoimikunnan ohjauksessa on selvitetty uusi D-vaihtoehto, joka yhdistää aiempien vaihtoehtojen toiminnalliset ja taloudelliset edut sekä on vähäriskisempi. D-vaihtoehto perustuu kokonaan uudisrakentamiseen, mikä mahdollistaa nykytoimintojen jatkumisen häiriöttä.

Hankkeen kokonaiskustannusarvio on 113,65 miljoonaa euroa ja se voidaan toteuttaa aiemmin myönnetyn lainanottovaltuuden puitteissa. Uudisrakennus (28 000 brm², 4-kerroksinen) sijoittuu nykyisen Satasairaalan T-rakennuksen paikalle.

Aluehallitus päätti, että kuumasairaalan suunnittelua jatketaan ja hankkeen toteuttaminen aloitetaan rakennuspaikalla sijaitsevien rakennusten vaiheittaisilla purkutöillä vaihtoehdon D pohjalta.

Aikuisten palveluiden toimintasäännön päivittäminen

Sote-keskuspalveluiden vastuualueen toimintasääntöä muutetaan siten, että hoitotyön päällikkö ja ylilääkärit siirtyvät suoraan vastuualuejohtajan alaisuuteen. Sote-keskuspalveluiden vastuualue aloitti toimintansa 1.1.2025 yhdistäen sosiaali- ja terveyspalveluiden vastuualueet. Muutoksen tavoitteena on selkeyttää johtamisrakennetta ja tehostaa operatiivista johtamista. Aluehallitus päätti hyväksyä toimintasäännön käyttöönotettavaksi 1.6.2025.