Aki, 24, ottaa etäkuntoutuksella elämäänsä haltuun tavoite kerrallaan: vieraille juttelu, prätkäkortti, 3D-suunnittelu…
Kokemäkeläisellä Aki Vuorisella on hyviä kokemuksia Suomessa täysin uudenlaisesta toiminnallisesta etäkuntoutuksesta, joka aloitetaan omien tavoitteiden listaamisella.

Aki perehtyy kierrätykseen ja opettelee sosiaalista vuorovaikutusta kuntouttavassa työtoiminnassa. Vieraitten ihmisten tapaaminen ei tunnu Akista luontevalta, vaan hän kokee tilanteet usein hankaliksi. Aki kuuli toiminnallisesta etäkuntoutuksesta, ja hänen kotijoukkonsa kannustivat.
”Äiti sanoi, että ota kaikista mahdollisuuksista kiinni. Päätin tarttua tilaisuuteen ja sanoin juu.”
Ei kulunut kauankaan, kun Aki jo sai tablettitietokoneen käteensä ja homma käynnistyi.

Omat arvot tienviittoina
Yhteys ohjaajaan pidetään tabletin kautta. Yksilövalmennuksessa käydään läpi perusasioita, tutustutaan ja mietitään henkilökohtaisia tavoitteita.
”Tietokoneella olo on luontevaa, tapaan kavereitakin nimenomaa virtuaalisesti. Yhteys ruudun kautta tuntuu turvalliselta, pystyn rentoutumaan ja olemaan paremmin oma itseni”, Aki kertoo.
Etäyhteys on hänelle hyvä vaihtoehto monestakin syystä.
”Asun vielä kotona, metsän keskellä sivussa keskustasta. Viihdyn omissa oloissani, ja pystyn etänä keskittymään kuntoutukseenkin paremmin.”

Ryhmästä vinkkejä ja vertaistukea
Akin nepsy-piirteisiin kuuluu, että tehtäviin tarttuminen on hankalaa. Tähänkin hän on huomannut saaneensa apua.
”Olen mukana vertaistuellisessa ryhmässä. Siellä kuulen muiden kokemuksista ja saan hyviä vinkkejä esimerkiksi nepsy-oireitten kanssa elämiseen.”
Tiesitkö? Nepsy on lyhenne neuropsykiatrisista haasteista, jotka johtuvat aivotoiminnan rakenteellisesta ja toiminnallisesta poikkeavuudesta.

Ainutlaatuista Suomessa
Akin ohjaaja, sosiaalihuollon ammattilainen ja projektisuunnittelija Pauliina Vähänummi tietää, että monelle etäyhteys on helpoin tapa saada kuntoutuminen alkuun.
”Matalan kynnyksen kuntoutumispolku on ainutlaatuinen Suomessa. Se tavoittaa myös asiakkaat, joiden on syystä tai toisesta hankala lähteä kotoa. Syitä voivat olla vaikka ahdistus tai sosiaalisten tilanteiden pelko.”

Tavoitteena uusi ammatti ja oma koti
Kuntoutuksessa Aki ja Pauliina keskustelevat arvoista, unelmista ja tavoitteista. Nyt ollaan pääsemässä opiskelutavoitteiden asettamiseen.
”Aluksi listasimme tavoitteet, joita kohti kuljen kuntoutuspolkua pitkin”, Aki kertoo.
Ensimmäisenä listalla oli moottoripyöräkortin ajaminen. Aki tykkää autoilla, mutta tänä kesänä hän nousee Suzuki GSXF 600:n selkään. Hän on tuunannut menopeliä isänsä kanssa pitkin vuotta.
Akin selkä alkoi reistailla armeijassa eivätkä kunnossapitoasentajan työt enää onnistu.
”Haluaisin 3D-suunnittelijaksi. Lähdenkin seuraavaksi tavoittelemaan opiskelupaikkaa, uutta ammattia ja omaa kotia.”
Hän suosittelee etäkuntoutusta lämpimästi.
”Itselleni siitä on ollut selvästi hyötyä.”
Toiminnallinen etäkuntoutus tutuksi!
Toiminnallinen etäkuntoutus on tarkoitettu ensisijaisesti 18–50-vuotiaille satakuntalaisille, paljon palveluita käyttäville mielenterveys- ja päihdekuntoutujille, pitkäaikaistyöttömille, kotiin jääneille ja huonosti palveluihin pääseville asiakkaille.
Asiakkaisiin ja palveluun liittyvät yhteydenotot
Keski-Satakunta (Nakkila, Harjavalta, Kokemäki, Säkylä, Eura, Huittinen)
- Minna Ranta, 050 431 6103
- Pauliina Vähänummi, 050 308 4523
Sähköpostit: etunimi.sukunimi@sata.fi
Pohjois-Satakunta (Kankaanpää, Honkajoki, Jämijärvi, Karvia, Pomarkku, Siikainen)
- Johanna Kyyhkynen, 044 711 4354
- Saara Sarmeen 050, 438 2787
Sähköpostit: etunimi.sukunimi@sata.fi
