Porin seudulla selvitetään masennuksen ja ahdistuksen hoitomuotojen vaikuttavuutta
Masennus ja ahdistuneisuus ovat yleisimmät elämänlaatua ja toimintakykyä heikentävät mielenterveyden häiriöt Suomessa. Kun niihin päästään käsiksi aikaisin, ne kuormittavat vähemmän sekä asiakasta että sosiaali- ja terveydenhuoltoa.
Lääkkeettömät psykososiaaliset hoidot on todettu tehokkaiksi ja niitä tarjotaan yleisesti Sata-alueen perusterveydenhuollossa. FLT-Step-tutkimus selvittää varhaisten lääkkeettömien hoitojen vaikuttavuutta asiakkailla, joilla on masennus- ja ahdistusoireita. Lisäksi seurataan hoitojen kustannusvaikuttavuutta.
Tutkimus pyrkii käytännössä selvittämään, onko hoitomuotojen tehossa eroja lyhyellä ja pitkällä aikavälillä ja ratkaisemaan, minkälaiseen hoitoon kannattaa jatkossa panostaa. Tutkimuksen avulla halutaan parantaa varhaisten hoitojen saatavuutta ja vaikuttavuutta perustason palveluissa sekä oppia tunnistamaan, miten ohjata asiakas hänelle parhaiten soveltuvaan hoitoon.
Tutkimukseen osallistumisen halukkuutta saatetaan kysyä asiakkailta, jotka ovat yli 16-vuotiaita ja hakeutuvat masennuksen tai ahdistuksen vuoksi hoitoon Porissa, Ulvilassa, Noormarkussa, Merikarvialla tai Laviassa. Osallistuminen on maksutonta ja antaa arvokasta tietoa tutkijoille.
Tutkimusta koordinoivat HUS ja Varsinais-Suomen hyvinvointialue. Mukana on Satakunnan hyvinvointialueen lisäksi kahdeksan hyvinvointialuetta ja Helsingin kaupunki sekä Helsingin, Turun ja Tampereen yliopistot.
Tutkimusta rahoittaa Euroopan Unioni osana Suomen kestävän kasvun ohjelmaa vuosille 2024–2025 (NextGenerationEU).
