Siirry sisältöön

Kotisairaala tuo sairaalan kotiisi

Uutinen

Kuvittele, että tarvitsisit sairaalatasoista hoitoa, mutta saisit olla kotona. Se on mahdollista Sata-alueen Kotisairaalan, entisen Akuutti kotikeskuksen, kotiin tuotavien palveluiden ansiosta. Kotisairaalan palvelut mahdollistavat laadukkaan hoidon sinun omassa kodissasi.

Kotisairaalan moniammatilliset hoitotiimit vastaavat sekä suunnitelluista että yllättävistä ja ennalta suunnittelemattomista käynneistä asiakkaiden kotona ja esimerkiksi iäkkäiden tuetun asumisen yksiköissä. Palvelut ovat monipuolisia ja jokaisen asiakkaan yksilöllisen tilanteen mukaisesti suunniteltuja.

– Sairaanhoitajamme voi esimerkiksi antaa suonensisäisiä lääkkeitä, ottaa verinäytteen tai järjestää lisähappihoidon kotiisi, kertoo Kotisairaalan sairaanhoitaja Maija-Stina Wesslin.

Esimerkiksi sairaalajakson päätteeksi hoito voi jatkua kotona, jos vointisi sallii kotiutumisen, mutta sairauden hoito vaatii vielä sairaalatason hoitoa. Akuutin käynnin tarve voi ilmaantua yllättäen, jos esimerkiksi kotihoito havaitsee asiakkaan tilassa muutoksen, joka vaatii tarkempaa arviota. Tällöin sairaanhoitaja lähtee asiakkaan luokse arvioimaan tilanteen.

– Kotona voimme tehdä tarvittavia tutkimuksia ja mittauksia, kuten esimerkiksi sydämen sähkökäyrätutkimuksen, eli EKG:n, Maija-Stina kertoo. – Teemme kattavan hoidon tarpeen arvion ja järjestämme asiakkaan tarvittavan hoidon piiriin.

Mahdollisimman hyvä ja arvokas elämän loppuvaiheen hoito on mahdollista Kotisairaalan huolehtiessa palliatiivisesta hoidosta. Esimerkiksi kuolemaan johtavan pitkäaikaisen sairauden vaatima lääke- ja ravitsemushoito voidaan toteuttaa kotona.  Myös saattohoito voidaan järjestää omassa rakkaassa kodissa, jos asiakkaan tila sen sallii.

Kotiin tuotavien palveluiden lisäksi Kotisairaalan infuusiopoliklinikalla annetaan suonensisäisiä lääkkeitä, esimerkiksi antibiootteja. Hyvävointinen asiakas, joka pystyy liikkumaan kodin ulkopuolelle, voi käydä lähialueen infuusiopoliklinikalla saamassa lääkeannoksen ja jatkaa muutoin normaalia elämää vointinsa mukaan.

– Asiakkailta on tullut kiittävää palautetta. Se, että saa olla kotona, edesauttaa sekä toipumista että toimintakyvyn ylläpitämistä, Maija-Stina tiivistää.

Uudet asiakkaat eivät voi ottaa itse yhteyttä Kotisairaalaan, vaan asiakkuudet tulevat viranomaisyhteistyön kautta. Tarve kotikäynnille voidaan määritellä terveysasemien vastaanotoilla, päivystyksessä tai hätäkeskuksen kautta viranomaisen tekemän arvion perusteella.