Siirry sisältöön

Hyvinvointia ja terveyttä edistäviä ryhmiä muistisairauksien ennaltaehkäisemiseksi Satakunnassa

Uutinen

Ikääntyneille järjestetään hyvinvointia ja terveyttä edistäviä ryhmiä eri puolilla Satakuntaa. Tavoitteena on lisätä muistisairauksia ennaltaehkäiseviä ja toimintakykyä parantavia toimia sekä ehkäistä kaatumisia.

Ryhmät on tarkoitettu sellaisille yli 60-vuotiaille, jotka eivät ole säännöllisen hoidon tai palvelun piirissä, mutta jonkinlaisia terveyshaasteita tai -huolia arjessa esiintyy.

Kokonaisuus kestää noin puoli vuotta ja pitää sisällään mm. muistisairauksien riskitestin (Caide), alku- väli- ja loppukeskustelut ja toimintakykymittaukset. Ryhmätapaamisia on noin kahdesti kuukaudessa ja tällöin aiheina ovat ravitsemus, liikunta, tiedonkäsittely- ja muistitoiminnot, uni sekä sydän- ja verisuonisairaudet mielen hyvinvointia unohtamatta. Sisältö pohjautuu tutkittuun Finger-toimintamalliin.

Toimintaa pilotoitiin viime keväänä Kankaanpäässä. 

– Pilotti oli onnistunut ja jokainen ryhmäläinen oli tehnyt jonkinlaisia elintapamuutoksia. Hyviin kokemuksiin perustuen tavoitteena on luoda pysyvä toimintamalli kaikkiin Satakunnan kuntiin, kertoo hankekoordinaattori Anna Ojalahti.

Uusia ryhmiä on alkanut tai alkaa vielä tänä syksynä useissa kunnissa.

Kokonaisuutta kehittävät ja toteuttavat Ikäkeskus ja Kestävän kasvun Satakunta -hanke yhteistyössä kuntien sekä muiden paikallisten toimijoiden ja järjestöjen kanssa. Ikäkeskuksen ja kuntien lisäksi asiantuntijuuttaan kokonaisuuteen tuovat mm. Muistiluotsi, Gery ry, Sydänliitto ja Ikäinstituutti sekä paikallisapteekit.

Haluaisitko osallistua elintapaohjauksen ryhmään omalla paikkakunnallasi?

Ota yhteyttä! 

Geronomi Maili Vuoristo puh. 044 707 2401, sähköposti maili.vuoristo@sata.fi
Lähihoitaja Maire Kuosa puh. 044 701 6695, sähköposti maire.kuosa@sata.fi

Hyvinvointia ja terveyttä edistävät ryhmät ovat osa Kestävän kasvun Satakunta 2 –hanketta. Hanketta rahoitetaan EU:n kertaluonteisesta elpymisvälineestä (Next Generation EU).