Ikäihminen, ilmianna itsesi Hannalle ja Ritvalle – Ikäkeskuksen ammattilaiset tulevat tueksi syrjäisemmillekin seuduille
Tukea ikäihmisten arkeen maksutta tarjoileva pysäkki poikkeilee ympäri Satakuntaa, myös maakunnan laitamilla. Geronomin, lähihoitajan ja vaihtuvien asiantuntijoiden juttusille voi tulla kuka vain, aikaa varaamatta.

Panelian torille on parkkeerannut matkailuauto. Katoksen alla käy puheensorina. Geronomi Hanna Kruunari ja lähihoitaja Ritva Salminen juttelevat tällä liikkuvalla pysäkillä Satakunnan eri kolkissa asuvien ikäihmisten kanssa. Joillekin kiireetön kohtaaminen tarjoaa päivän jutteluannoksen ja kuinka ollakaan, voi arjessa vaivannut asiakin nytkähtää eteenpäin.
”Tyypillisesti kysytään, miten ja mistä varaan lääkäriajan, saako puolison asioita hoitaa tai kuinkas minä tämän alentuneen kuuloni kanssa toimin. Meidän tehtävämme on edistää ikäihmisten terveyttä ja toimintakykyä hyvin monipuolisesti. Joskus se voi tarkoittaa Kelan hakemuksen täyttämistä yhdessä tai omaishoitotarpeen tunnistamista”, Kruunari ja Salminen kertovat.

Mielenkiinnosta paikalle
Pysäkille ovat piipahtaneet kiukaislaiset Markku Anttila ja Helvi Säppi.
”Näimme paikallislehden menovinkeissä ilmoituksen. Silkasta uteliaisuudesta piti lähteä katsomaan.”
He juttelivat Hanna Kruunarin kanssa päivystysapunumerosta (116 117), liikunnasta, kulttuurireseptistä ja muistista. Tutulle torille auton luokse on Anttilan mielestä vapaampi tulla.
”Tähän tulee kyllä jatkossakin poikettua helpommin kuin kiinteään rakennukseen.”
”Se on kuin seinä tulisi vastaan, kun automaattiin pitää puhua”, sanoo Säppi puhelinasioinnista.
”Kasvotusten on ehdottomasti parempi.”

Tietoa ja tukea uudella tavalla
Ideana on mennä sinne, missä ikääntyneitä liikkuu, kuten toreille, yleisille pihoille tai erilaisille tapahtumapäiville.
” Hyvinvointialueella on lakisääteinen tehtävä antaa neuvontaa ja ohjausta sekä edistää ikäihmisten hyvinvointia ennaltaehkäisevästi. Tämä liikkuva malli on uudenlainen tapa palvella. Auton kanssa kierrämme niin pikkukylät, taajamat kuin keskustatkin, mikä tekee palvelusta mahdollisimman saavutettavan kaikille satakuntalaisille”, kertoo vastuuyksikön päällikkö Henna-Riikka Seppälä.
Tavoite on saavuttaa heidätkin, jotka eivät oma-aloitteisesti ota yhteyttä tai hakeudu esimerkiksi terveysasemalle.
Pysäkillä voidaan kohdata sattumaltakin, ja pian asia, jos toinenkin on edistynyt.
”Jutun juureen kun päästään, on keskusteluilla tapana laajentua. Kun ajanvaraus hammaslääkäriin on hoidettu yhdessä, tuleekin mieleen jo seuraava arjen helpotusta vaativa asia. Kun pulmiin tarttuu ajoissa ja ennakoi tulevaisuutta, haasteet eivät kasva liian suuriksi. Juuri tätä varten me täällä olemme”, Ritva Salminen kuvaa.

Matalan kynnyksen auttajat
Hannan ja Ritvan mukana pysäkeillä on ajoittain myös muistihoitaja, ravitsemusasiantuntija tai sosiaalityöntekijä.
”Kuuntelemme ihmisten toiveita. Eri alojen asiantuntijoita pyydetään pysäkeille ikäihmisten tarpeiden mukaan.”
Viime kesänä alkanut liikkuva palvelu hioutuu Satakuntaa kiertäessä.
”Kuulemme ihmisiltä itseltään vinkkejä, missä meidän kannattaisi milloinkin käydä. Lisäksi opimme tuntemaan paikalliset toimijat eri kunnissa laajasti ja pystymme näin hyödyntämään heidän mahdollisuutensa ikäihmisten tukemisessa.”

Seuraavat pysähtymispaikat:
- ke 9.10. Siikainen, Nuorisoseuran talo klo 13–15
- pe 11.10. Huittinen, Seniori- ja esteettömyysmessut klo 11–14
- ke 16.10. Eurajoki, SPR:n terveyspiste Kaharissa klo 11–14
- pe 18.10. Eura, Ikäihmisten olohuone Kauttuan nuorisotila klo 13–15
- la 19.10. Kokemäki, Hyvinvointimessut Tulkkilasalissa klo 12–15
- Pysäkkien paikat tiedotetaan kuukausittain hyvinvointialueen nettisivuilla ja kuntien ja vanhusneuvostojen verkostoissa.
- Seuraa paikallislehtien ilmoittelua ja oman alueesi yhdistysten viestintäkanavia
Teksti: Milla Majander
