Siirry sisältöön

Taidetta, uniasioita ja turvataitoja – Kultane®-päivässä vauvaperhearjen tärkeitä asioita

Uutinen

Suomessa ainutlaatuista Kultane®-neuvolakonseptia juhlistetaan 11. syyskuuta. Kultane®-päivän maksuttomat ja kaikille avoimet tapahtuvat tuovat yhteen taiteen ja hyvinvoinnin.

Kultane®-päivää vietetään keskiviikkona 11. syyskuuta kello 9–12 Itä-Porin Kultane®-neuvolassa Herralahdenraitilla. Kokonaisvaltaisesti taiteen kautta suunniteltu tila vastaanottaa kävijät vauvaperhearjessa kohdattaviin asioihin.

Kruunupään Vauvojen värikylpy® -työpajan lisäksi Kultane®-päivässä pääsee kuulemaan lasten tunnetaidoista (MLL*:n Satakunnan piiri) ja kysymään perheen uniasioista (uniohjaaja Veera Lehti). Samalla voi herätellä ruokailoaan (Lounais-Suomen Martat ry) ja tutustua lasten turvataitoihin (Hyte-neuvoja Miia Pere). Sorminäppäryyttä pääsee testaamaan Kruunupään kädentaitopisteellä, lastenkirjoja pääsee lainaamaan Pop-up-kirjastosta ja neuvolan Terveyskioski palvelee kävijöitä mittareineen.

Kultane®-neuvola

Kultane® on taidetoimintaa vauvaperheiden neuvolakäynnin yhteydessä. Toiminta tukee perheiden hyvinvointia sekä lapsen kehitystä ja varhaista vuorovaikutusta kannustaen perheitä vertaistukeen. Ainutlaatuista toiminnasta tekee sen läpäisevyys koko neuvolan toimintaan osana lakisääteisiä neuvolapalveluita kuin itse tiloja sekä kiinteä moniammatillisuus. Itä-Porissa sijaitsevan Kultane®-neuvolan tilat on suunniteltu ja toteutettu yhdessä lastenkulttuurikeskus Kruunupään taiteilijoiden kanssa. Tiloissa on huomioitu lapsille ominainen ilmaisutapa – tuttu visuaalisuus herättää lapsessa iloa ja turvallisuuden tunnetta.

Vuosi 2024 on Kultane® – kulttuuri- ja taidepainotteisen neuvolan 10-vuotisjuhlavuosi. Kultane®-yhteistyötä tekevät Satakunnan hyvinvointialueen Lounatuulen perhepalveluiden neuvolapalvelut ja lastenkulttuurikeskus Kruunupää.