Siirry sisältöön

Ensihoitopalvelun ambulanssit turvaavat äkillisesti tai vakavasti sairastuneen tai vammautuneen henkilön kiireellisen hoidon

Uutinen

Ensihoitopalvelun lakisääteinen tehtävä on antaa kiireellistä hoitoa äkillisesti ja vakavasti sairastuneelle tai vammautuneelle henkilölle, ja kuljettaa hänet tarvittaessa hoitoyksikköön.

Kun Hätäkeskus (112) välittää ensihoitoyksikölle eli ambulanssille kiireellisen tehtävän, se perustuu aina hätäkeskuspäivystäjän tekemään riskinarvioon, että asiakkaan henki on vaarantunut tai vaarantumassa. Yleisimpiä kiireellisiä tehtäviä ovat esimerkiksi äkillinen kova rintakipu, hengitysvaikeudet, aivohalvaus, kouristelu, tajunnan tason lasku sekä vakavat onnettomuudet. 

– Kiireelliset tehtävät ovat hälytystehtäviä, joissa pyrimme pääsemään potilaan luokse mahdollisimman nopeasti, jokainen hetki on kirjaimellisesti elintärkeä. Päästyämme perille teemme välittömästi hoidontarpeen arvion, aloitamme asiakkaan tilan vaatiman ensihoidon ja tarvittaessa kuljetamme hänet jatkohoitoon, kertoo ensihoitaja Kristian Hendriks.  – Jos asiakkaalla ei ole välitöntä hoidon tarvetta, annamme hänelle omahoito-ohjeita, neuvomme seuraamaan vointia ja ottamaan tarvittaessa yhteyttä Päivystysapu 116117 -palvelunumeroon.

Ambulanssikuljetus on tarkoitettu kriittisesti sairastuneille tai vammautuneille hätätilapotilaille, joiden hoito aloitetaan välittömästi ja hoitoa jatketaan ambulanssissa jatkohoitoon kuljettamisen ajan. Jos asiakkaan terveydentila ei edellytä hoitoa kuljetuksen aikana, ensihoitoyksikkö palaa tehtävän päätyttyä hälytysvalmiuteen Hätäkeskuksen kiireellisiä tehtäviä varten.

Kuljettamatta jättämispäätöksistä on satunnaisesti aiheutunut  mielipahaa ja toiminnan arvostelua. Ensihoitoyksiköiden eli ambulanssien määrä on kuitenkin rajallinen, ja siksi niitä käytetään nimenomaan niihin kiireellisiin tehtäviin, joita varten ne on suunniteltu. Ensihoitoyksiköt muodostavat tiiviin verkoston, jonka toimintaa johdetaan maakunnan tilannekeskuksesta.

– Näemme reaaliajassa kaikki Satakunnan alueen ensihoitotehtävät sekä käytettävissä olevat ensihoitoyksiköt, kertoo ensihoidon kenttäjohtaja Heikki Lampinen. – Tehtävämme on kaikissa hälytystilanteissa varmistaa, että asiakas saa apua, ja juuri sen tasoista apua, kuin tarvitsee. Tapauskohtaisesti arvioidut ja  tarkoituksenmukaisesti kohdennetut palvelut turvaavat ensihoidon kaikille sitä tarvitseville.  

Tarvittaessa ensihoito saa virka-apua esimerkiksi rajavartiolaitoksesta, jos asiakas on esimerkiksi saaressa. Myös sopimuspalokuntien ensivasteyksiköt ovat merkittävä osa ensihoitopalvelun kokonaisuutta.

Hyvinvointialueet vastaavat ensihoitopalvelun järjestämisestä. Ensihoidon järjestämisestä ja sisällöstä säädetään terveydenhuoltolaissa ja ensihoitoasetuksessa, jotka löytyvät sosiaali- ja terveysministeriön verkkosivuilta. Ensihoito – Sosiaali- ja terveysministeriö (stm.fi)(siirryt toiseen palveluun)