Mielenterveys- ja päihdepalvelujen kehittäminen hyvinvointialueella
Satakunnan hyvinvointialue suunnittelee sote-uudistuksen tavoitteiden mukaisesti perustason mielenterveys- ja päihdepalvelujen vahvistamista. Tavoitteena on parantaa asiakkaiden perustason hoidon saatavuutta ja jatkuvuutta siten, että asiakkaat saavat tarvitsemansa hoidon oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa.
Asiakkaat voivat olla turvallisin mielin, mielenterveys-, päihde- ja psykiatrian palveluita ei olla lopettamassa. Käynnissä olevan muutosohjelman tavoitteena on keventää palvelurakennetta poistamalla päällekkäisiä toimintoja ja vähentää erityistason psykiatrisen hoidon tarvetta. Näillä toimilla päinvastoin yritetään monipuolistaa ja parantaa asiakkaille annettavia palveluita ja niiden saatavuutta.
Hyvinvointialueen muutosohjelmassa yhtenä tärkeimmistä kokonaisuuksista on mielenterveys- ja päihdepalveluiden vahvistaminen, joka koostuu asumisen painopisteen keventämisestä kaikilla ikäryhmillä, mm. liikkuvien ja jalkautuvien palveluiden lisäämisellä, painopisteen siirtämisen varhaisen ja kevyentuen palveluihin kaikkien ikäryhmien osalta mm. Terapiat Etulinjaan-mallin mukaisesti, lasten ja nuorten mielenterveys- ja päihdepalveluiden yhteiskehittäminen erityisesti päihdepalveluiden osalta ja toimiva yhteiskokonaisuus mielenterveys- ja päihdepalvelujen ja psykiatrian kanssa.