Siirry sisältöön

Saattohoidon vapaaehtoistoimintaa (VET) laajennetaan ympärivuorokautisiin palveluasumisen yksiköihin

Uutinen

Pilotissa on mukana 7 eri yksikköä eri puolilta hyvinvointialuetta.

Vapaaehtoistoiminta perustuu lähimmäisenrakkauteen, haluun olla tukena ja apuna -olla ihminen ihmiselle. Vapaaehtoisella on oma, tärkeä roolinsa osana hyvää saattohoitoa. Hän ei korvaa hoitajaa, mutta voi olla kiireettömästi ihmisen vierellä ja läheisten tukena kuoleman lähestyessä.

Vapaaehtoisille on tarvetta kaikkialla, missä ihmiset kuolevat.

Miksi vapaaehtoisia?

Moni vanhus kokee itsensä hyvin yksinäiseksi toimintakyvyn ja voimavarojen heikentyessä ja elämänpiirin rajautuessa omaan huoneeseen ja omaan sänkyyn. Lähestyvä kuolema on usein hauraan kehon ja mielen hiljaista hiipumista. Vanhojenkin ihmisten elämän loppuvaiheen inhimillisyys rakentuu siitä, että lähellä on kiireetön ihminen ja rauhallinen tunnelma. Saattohoidon vapaaehtoinen voi toimia vanhuksen tukena pidempään – jo ennen kuin varsinainen saattohoito edes alkaa.

Saattohoidon vapaaehtoinen voi läsnäolollaan keventää myös läheisten taakkaa. Omaiset ovat usein väsyneitä, ja he kokevat pelkoa ja epävarmuutta kuoleman lähestyessä. Lisäksi vapaaehtoinen voi keventää hoivakodin henkilökunnan kokemaa henkistä taakkaa, kun hoitajat tietävät, että vanhuksen vierellä on vapaaehtoinen.

Vapaaehtoiset ovat arvokas lisä laadukkaan saattohoidon toteuttamisessa. He tukevat osaltaan potilasta ja tämän lähiverkostoa vaikean elämän tilanteen läpikäymisessä. Vapaaehtoisten läsnäolo mahdollistaa omaisille lepotaukoa läheistensä hoitamisesta ja auttaa omaisia jaksamaan paremmin.

Uusien vapaaehtoisten info – ja rekry tilaisuus 17.4.2024 klo 17–19

  • Eurajoki: Palvelukeskus Jokisimpukka Rantaperentie 1, Eurajoki
  • Kankaanpää: Mäntykalliokoti, Petäjä yksikkö 2. kerros Paasikivenkatu 17, Kankaanpää
  • Kokemäki: Palvelukeskus Henrikinhovin Hovikabinetti, Iltarusko 1, Kokemäki
  • Nakkila: Palvelutalo Keinustooli, Kirkkokatu 7, Nakkila
  • Pori: Palvelukoti Palmu-Pori, Auditorio, Maantiekatu 31 E, Pori
  • Rauma: Linnavuoren Palvelukodit Sahamäentie 2, Lappi
  • Säkylä: Palvelukoti Valkama, Välskärintie 5, Säkylä – 2. krs koulutus/neuvottelutilat sisäänkäynti B tai I ovesta.

Lisätietoja: diakoniatyöntekijä Heli Lukka, 0400 309 762, heli.lukka@evl.fi