Palveluverkkopäätöksen päätösvalta hyväksyttiin aluehallituksessa
Aluehallitus päätti hyväksyä palveluverkkopäätöksen päätösvallan soveltamisohjeen sekä toimittaa asian tiedoksi aluevaltuustolle. Soveltamisohje kuvaa palveluverkkoon liittyvät päätöksenteon tasot toimielinten ja viranhaltijoiden välillä.
Aluevaltuusto päättää niiden toimipisteiden sijainnista, joiden päätoiminta on sosiaali- ja terveydenhuollon tai pelastustoimen palvelut. Tämä tarkoittaa verkostomaisesti toimivia sote-keskuksia: uusien perustamista, yhdistämistä tai lopettamista.
Aluehallituksen päätösvalta palveluverkkoasioissa kohdistuu merkittäviin laajavaikutteisiin muutoksiin, jotka suuntautuvat esimerkiksi alueelliseen palvelutarjontaan tai toimipisteissä tarjottaviin palveluihin. Näitä ovat palvelukokonaisuuden lakkauttaminen, siirtäminen tai näihin rinnastettava muutos. Aluehallitus käynnistää myös aluevaltuuston hyväksymät investointisuunnitelmaan kuuluvat rakennushankkeet sekä päättää toimipisteiden vuokrasopimuksista silloin, kun ne ylittävät viranhaltijoiden päätösvallan. Asumisyksiköt ja niiden perustaminen ja lakkauttaminen kuuluvat myös aluehallituksen päätöksiin.
Viranhaltijoiden päätösvaltaan kuuluvat palvelukokonaisuuksien ja -ketjujen toteutustavat, palvelu- ja aukioloajat, varsinaista toimintaa tukevat toiminnot, diagnostiset palvelut ja muut tukipalvelut sekä yleishallinto ja näiden toimipisteet. Viranhaltijat päättävät myös sosiaalipalveluiden toimipisteiden sijainneista, pois lukien asumisyksiköt, joista päättää aluehallitus. Viranhaltijat päättävät väistöistä, evakuoinneista ja tilapäisistä siirroista.
Esimerkkejä viranhaltijoiden päätöksistä ovat digipalvelut, lähipalveluina liikkuvat palvelut, toimipisteiden tilapäiset sulkemiset, aukiolon rajoittamiset ja vastaanottoajat. Lisäksi viranhaltijat päättävät kuvantamisesta, laboratoriopalveluista ja muista diagnostisista tukipalveluista, ruokahuollosta, tekniikasta, puhtaudesta ja välinehuollosta, hallinnon toimipisteistä ja muista toimistotyöpisteistä sekä pelastustoimen tukitiloista, kuten varastoista ja suojista.
Viranhaltijoiden toimivaltuuksien osalta keskeistä on, että toiminnan edellyttämät arkiset tilanteet kyetään ratkaisemaan ja että, operatiivinen johtaminen ja henkilöstöresurssin tarkoituksenmukainen kohdentaminen hyvinvointialueen eri toimintoihin on mahdollista. Kaikkien palveluverkkoon liittyvien päätösten pohjana tulee olla asianmukaisesti laaditut vaikutusten arvioinnit riippumatta siitä, onko päätöksentekijänä toimielin vai viranhaltija.
S-rakennuksen rakennussuunnittelu käynnistyi syyskuussa 2019. Varsinaiset rakennustyöt käynnistyivät huhtikuussa 2021 ja urakka vastaanotettiin 21.6.2023. Toiminta Satapsykiatriassa käynnistyi suunnitelman mukaisesti syyskuussa 2023. Kokonaiskustannukset alitettiin reilulla 7 miljoonalla eurolla.
Hyvinvointialueen tilinpäätösaikataulun mukaisesti tilinpäätös tulee aluehallituksen käsittelyyn 26.3.2024. Aluehallitus hyväksyi Satakunnan hyvinvointialueen talousarvion täytäntöönpano-ohjeet vuodelle 2024 sekä vahvisti avaavan taseen 1.1.2023 esittelytekstissä mainituilla korjauksilla ja tarkistuksilla.