Siirry sisältöön

Palveluverkkopäätösten päätösvallan käsittely jatkuu seuraavassa aluehallituksen kokouksessa

Uutinen

Aluehallitus 3/2024

Palveluverkkopäätösten päätösvallan kirjauksesta on laadittu soveltamisohje, jossa on huomioitu palaute aluehallituksen iltakoulusta ja valtuustoryhmien puheenjohtajien kokouksesta. Aluehallitus päätti yksimielisesti, että käsittelyä soveltamisohjeen palveluverkkopäätösten päätösvallan kirjauksesta jatketaan seuraavassa kokouksessa 27.2.2024.

Pelastustoimen palvelutasopäätös korkeimpaan hallinto-oikeuteen

Turun hallinto-oikeus antoi 16.1.2024 antanut ratkaisun, joka koski Satakunnan alueen pelastustoimen palvelutasoa ja siihen liittynyttä Lounais-Suomen aluehallintoviraston määräystä. Satakunnan hyvinvointialueen näkemyksen mukaan asia on säädösten osalta siten epäselvä, että asiassa on perusteet hakea korkeimmalta hallinto-oikeudelta valituslupaa. Aluehallitus päätti antaa lausunnon korkeimmalle hallinto-oikeudelle sekä antaa hallintojohtajalle oikeuden täydentää lausuntoa tarpeellisilta osin koko oikeudenkäynnin ajan sekä valtuuttaa hallintojohtajan allekirjoittamaan asiaan liittyvät asiakirjat.

Aluehallitus päätti hankkia 9 kappaletta Kaiku24 Oy:n osakkeita. Kauppahinta on yhteensä 45 000 euroa. Osakemerkinnän tarkoituksena on varautua hankkimaan in-house -yhtiöltä sote-palveluiden asiakasohjaukseen liittyviä palveluita, kuten päivystysapunumero 116 117 -palvelua. Kaiku24 Oy on julkisomisteinen ja voittoa tavoittelematon palveluntarjoaja, jonka tavoitteena on parantaa sote-palveluiden saatavuutta ja vaikuttavuutta kustannustehokkaasti. Yhtiö tuottaa omistajahyvinvointialueille digitaalisen Sote-keskuksen tapaan palveluita monikanavaisesti. Näitä ovat hoidon tarpeen arviointi, asiakas- ja palveluohjaus sekä digi- ja etähoito.

ICT-osaamiskeskuspalvelun jatkosopimus 2M-IT Oy:n ja hyvinvointialueen välillä hyväksyttiin. Sopimuksella ei muuteta tämänhetkistä käytäntöä eikä se sisällä uutta hankintaa, ja sopimuksen mukaiset kustannukset on huomioitu talousarviossa. Hankinnan ennakoitu arvo vuositasolla on noin 1,6 Me. Kyseessä on puitesopimus, jossa ei ole määräostovelvoitetta, ja jonka mukaiset hankinnat hyväksytään ohjausryhmässä.

Satakunnan hyvinvointialueen ensimmäinen osallisuusohjelma 2024-2025 määrittää ja ohjaa osallisuuden edistämistä. Osallisuusohjelma 2024-2025 hyväksyttiin yksimielisesti. Toimeenpanoa ja seurantaa varten perustetaan laaja-alainen osallisuustyöryhmä, jonka tehtävänä on laatia osallisuusohjelman toimeenpanoa varten työsuunnitelma, joka sisältää toimenpiteet, vastuutahot sekä seurannan ja arvioinnin mittarit. Työryhmän työn etenemistä seurataan muun muassa osana muutosohjelmaa.

Lisäksi hallitus käsitteli valtuustoaloitteita, ja esittää, että aluevaltuusto merkitsee lausunnot tiedoksi vastauksina valtuustoaloitteesiin. Aloitteet koskivat Satakunnan hyvinvointialueen sosiaalisen kuntoutuksen toimintarahan ja matkakulujen maksamista, tilavuokrien hintatasoneuvotteluiden aloittamista ja kilpailutuksien toimintamallin tarkistamista.