Aluevaltuusto käsitteli vastineita sekä hyväksyi kotiin annettavien palveluiden ja omaishoidon kotiin vietävän lähihoitajapalvelun asiakasmaksut
Aluevaltuusto keskusteli perhehoidon valtuustoaloitteesta koskien perhehoidon palkkioita ja kulukorvauksia Satakunnan hyvinvointialueella.
Perhehoitoa järjestetään vammaispalveluissa, ikääntyneiden palveluissa ja lasten, nuorten ja perheiden palveluissa. Aluehallitus on aiemmin päättänyt hyvinvointialueelle yhtenäisen palkkiotason. Perhehoitajalle korvataan hoitopalkkio ja kulukorvaus. Perhehoidon työryhmä on koonnut asiassa päätöksenteon tueksi aiemmin perhehoidon nykytilakuvauksen, jossa ilmenee toiminnan laajuus.
Aluevaltuusto merkitsi tehdyt toimenpiteet ja annetun lausunnon tiedoksi vastauksena valtuustoaloitteeseen.
Aluevaltuusto merkitsi tiedoksi lausunnot aloitteisiin, jotka koskivat asiakasmaksuja ja niiden perinnän järjestämistä
Asiakasmaksulain mukaan hyvinvointialueen on alennettava tai jätettävä perimättä sosiaalihuollon maksu ja tulosidonnainen terveydenhuollon maksu, jos periminen vaarantaa asiakkaan tai hänen perheensä toimeentulon tai lakisääteisestä elatusvelvollisuudesta huolehtimisen.
Aluehallitus ja aluevaltuusto ovat päättäneet hyvinvointialueen yhtenäisen Aluehallitus ja aluevaltuusto ovat päättäneet hyvinvointialueen yhtenäisen asiakasmaksutason. Tasasuuruisten terveydenhuollon asiakasmaksujen alentamis- ja perimättä jättämismahdollisuutta ei ole otettu Satakunnan hyvinvointialueella käyttöön. Tasasuuruisten terveydenhuollon maksujen maksamiseen voi anoa Kansaneläkelaitoksen (Kela) perustoimeentulotukea tai hyvinvointialueen myöntämää harkinnanvaraista täydentävää toimeentulotukea.
Hetkellisiin maksuvaikeuksiin voi pyytää maksuaikaa tai tehdä ns. maksusuunnitelman (osamaksusopimus). Laskutuspalveluilla on oikeus antaa jopa 12 kk maksuaikaa laskuille.
Mikäli lasku on siirtynyt perintäyhtiöön, perintäyhtiön kulut ovat asiakkaalle erittäin pienet. Myös maksumuistutukseen voi sopia maksusuunnitelman perintätoimiston kanssa.
Kotiin annettavien palvelujen ja omaishoidon kotiin vietävän lähihoitajapalvelun asiakasmaksut vahvistettiin
Asiakasmaksumuutokset tulevat voimaan 1.4.2024 alkaen muilta osin ja ateriapalveluiden osalta 1.2.2024.
Asiakasmaksun suuruudesta päätettäessä asiakkaan kuukausituloina huomioidaan laissa määritellyn tulorajan yli menevä bruttotulo. Maksun laskennalliset tulorajat määritellään asiakasmaksulaissa.
Kotiin annettavien – ja tukipalveluiden asiakasmaksut
- Tilapäinen kotihoito 20 €/käynti. (Aiemmin, tilapäinen hoito 20 € /tunti)
- Säännöllisen kotihoidon tulosidonnainen maksimihinta 90 €/tunti.
- Kuntouttava arviointijakso/kotiuttamistiimi 15 €/vrk.
- Asiointipalvelu 12 € / kerta
- Peseytymispalvelu 8 € / kerta
- Saunotuspalvelu 10,50 € / kerta
- Pyykkipalvelu 12,50 €/ koneellinen
- Kotihoidon järjestämä kuljetus 10 € / edestakainen matka
Kun asiakkaan kotona/kiinteistössä ei ole mahdollisuutta peseytymiseen tai pyykin pesuun, niin asiakas tai pyykki kuljetetaan ja asiakkaan kuljetuksesta tulee erillinen kuljetusmaksu.
Ateriapalvelumaksut
- Jäähdytetty, kotiin kuljetettu ateria 8 € (kuljetukset sisältyvät hintaan)
- Arkisin lämmin ateria ja viikonloppuisin kylmä ateria 9 € Eurajoki (kuljetukset arkisin, sisältyvät hintaan, sopimus voimassa 31.12.2024)
Kuntouttava päivätoiminta asiakasmaksut
- Kokopäivämaksu (6 tuntia) / kerta 22 €. (Aiemmin (6 tuntia)/kerta 20,10 €)
- Puolipäivämaksu (4 tuntia) / kerta16 €. (Aiemmin 15,20 €/kerta)
- Tarvittaessa järjestetään asiakkaalle edestakainen kuljetus 10 €.
- Etäpäivätoiminta 6 €/ osallistumiskerta. (Uusi maksu)
Yhteisöllinen asuminen
Yhteisöllisessä asumisessa asiakas maksaa säännöllisen kotihoidon maksun, asunnon vuokran ja ateriapaketin. Jos asiakas tarvitsee asiointipalvelua, turvapuhelinta yms., niin niistä asiakas maksaa tukipalvelumaksujen mukaisesti.
- Ateriapaketti 500 € /kk (sisältää aamupalan, lounaan, päiväkahvin, päivällisen ja iltapalan)
- Ateriapaketti 250 €/kk (sisältää yhden lämpimän aterian ja valinnaisena joko yhden aamupalan, päiväkahvin tai iltapalan)
Omaishoidon kotiin vietävän lähihoitajapalvelun asiakasmaksut
Omaishoidon kotiin vietävä lähihoitajapalvelu on tarkoitettu lähtökohtaisesti yli 65-vuotiaille omaishoidon tuen asiakkaille omaishoitajien jaksamisen tukemiseen. Palvelu on omaishoidon tuen palveluohjaajan arvion mukaan myönnettävä määräaikainen palvelu.
- Asiakasmaksu; Puoli päivää (n. 3–4 h) 6 € /käyntikerta. (Uusi maksu)
- Asiakasmaksu; Koko päivä (n. 7–8 h) 12 €/käyntikerta. (Uusi maksu)