Siirry sisältöön

Pelastuspalvelut ovat kattavasti saatavilla ympäri Satakunnan

Uutinen

Pelastuslaitoksen asiakkaiden palvelutarpeet ovat suurelta osin ennalta-arvaamattomia, äkillisiä ja vaativat palvelujen viemistä paikan päälle kohteeseen.​ Satakunnan hyvinvointialueen uusi pelastustoimen palvelutasopäätös määrittää, kuinka lakisääteiset pelastuspalvelut tuotetaan maakunnan alueella. Päätös ohjaa myös pelastustoiminnan kehittämistä.

Hyvinvointialueille siirtymisen myötä pelastuspalvelujen järjestämistä ohjaa sisäministeriön uusi, rakenteeltaan tiukempi ohjeistus. Sen tarkoituksena on taata eri alueille yhä yhdenvertaisemmat palvelut ja yhtenäinen valvonta.

– Satakunnan hyvinvointialueen palvelutasopäätöstä ohjaavat tietyt periaatteet ja tavoitteet. Keskeistä on, että nykyinen palvelutaso säilytetään. Lisäksi onnettomuuksien ehkäisyssä kiritään kiinni koronapandemian aiheuttamaa velkaa, vs. pelastusjohtaja Jyri Leppäkoski summaa.

Satakunnassa on tällä hetkellä 53 paloasemaa, eikä määrään tule päätöksen myötä muutosta. Viranomaispäivystys toimii jatkossakin Euran, Kanta-Porin ja Kankaanpään paloasemilla eli niiltä käsin johdetaan maakunnan pelastustoimintaa.

Uudella palvelutasopäätöksellä pyritään vastaamaan myös lisääntyneeseen suunnittelun, raportoinnin ja tietojohtamisen tarpeeseen.

– Jatkossa omavalvonnan rooli pelastustoimessa korostuu aiempaan verrattuna. Omavalvonnan avulla voimme varmistaa, että palvelujen tuottaminen onnistuu suunnitelmien ja tavoitteiden mukaan. Omavalvonta on palvelujen laadun mittari koko hyvinvointialueella. Sen lisäksi palvelutasopäätöksen toteutumista valvoo toki myös aluehallintovirasto, Leppäkoski kertoo.

Tärkeä osa palvelutasopäätöstä on pelastustoimen varautumisen kehittäminen. Myös muiden toimijoiden varautumista pyritään tukemaan tarvittaessa ja mahdollisuuksien mukaan. Tavoitteena on myös saavuttaa toiminnallisia ja kustannushyötyjä sulautumalla tiiviimmin muun hyvinvointialueen toimintaan. Päätöksellä ei tavoitella rahoituslisäyksiä.

Palvelutasopäätöksessä on otettu huomioon kansallisesti merkittävät riskit sekä Satakunnassa esiintyvät uhat ja niistä aiheutuvat riskit. Lisäksi on määritelty toiminnan tavoitteet, käytettävät voimavarat, tuotettavat palvelut ja niiden taso. Palvelutasopäätöksen valmistelussa osallistettiin laajasti pelastuslaitoksen henkilöstöä ja keskusteluja käytiin myös sopimuspalokuntien kanssa.

– Sopimuspalokuntien elinvoimaisuus on maakunnan pelastuspalvelujen toteutumisen kannalta elintärkeä. Sopimuspalokunnat hoitavat noin puolet Satakunnan pelastustehtävistä, Leppäkoski huomauttaa.  

Aluehallintovirasto on antanut palvelutasopäätöksestä lausuntonsa. Lisäksi päätöksen valmistelua on tehty turvallisuuden ja varautumisen lautakunnan ja aluehallituksen iltakoulun evästyksen perusteella. Aluevaltuusto päätti palvelutasosta 16.10.2023. Päätös on voimassa 1.1.2024–31.12.2025.

Palvelutasopäätöksen julkinen osa on luettavissa täällä.(siirryt toiseen palveluun)