Siirry sisältöön

Aluehallitus päätti hyväksyä Satakunnan hyvinvointialueen järjestöavustusten periaatteet vuodelle 2024 

Uutinen

Satakunnan hyvinvointialueen järjestöavustusten periaatteet hyväksyttiin 23.10.2023 aluehallituksen kokouksessa. Periaatteita noudatetaan 1.1.2024 alkaen myönnettävien avustusten käsittelyssä. Avustusperiaatteet ovat voimassa vuoden 2024. Avustukset vuodelle 2024 julistetaan haettavaksi sen jälkeen, kun aluehallituksen päätös avustusperiaatteista on saanut lainvoiman.

Satakunnan hyvinvointialue voi myöntää järjestölle taloudellisena avustuksena toiminta-avustusta tai hankeavustusta. Toiminta-avustusta voi hakea vuosittain määriteltynä hakuaikana. Toiminta-avustusta voidaan kohdentaa pysyväisluonteiseen tai uutta käynnistävään toimintaan, joka vastaa hyvinvointialueen asukkaiden hyvinvoinnin todennettuihin vajeisiin. Avustuksiin käytettävä kokonaissumma tarkentuu vuosittain aluevaltuuston hyväksymän talousarvion yhteydessä. 

Avustettavan toiminnan tulee perustua todennettuihin hyvinvoinnin vajeisiin tai kohdistua väestöryhmiin, joilla oman vaikutusvaltansa ulkopuolella olevien tekijöiden takia on riski joutua eriarvoiseen asemaan, kuten lapsiin ja nuoriin, ikääntyneisiin, pitkäaikaissairaisiin tai vammaisiin henkilöihin, mielenterveys- tai päihdepalveluja tai kriisiapua tarvitseviin, asunnottomiin, toimeentulovaikeuksissa oleviin, maahanmuuttajataustaisiin henkilöihin tai vähemmistökieli- ja -kulttuuriryhmiin. 

Hyvinvointialue voi hankeavustuksella tukea toimintaa, johon järjestö hakee hankeavustusta tai kohdennettua toiminta-avustusta kehittämisluonteisiin, määräaikaisiin tehtäviin ulkopuoliselta rahoittajalta (esim. STEA, ESR, THL tai STM). Hyvinvointialueen avustus ei voi olla ainoa rahoituskanava. Hyvinvointialueen rahoitus toimii toiminnan täydentävänä julkisena rahoituksena. 

Hyvinvointialueen verkkosivuille laaditaan ohjeet avustusten hakemiseen. Lisäksi järjestetään infotilaisuuksia ja/tai työpajoja avustushakuihin liittyen. Sähköinen hakulomake on auki hyvinvointialueen verkkosivuilla hakuaikana. 

Aluehallitus merkitsi tiedoksi Valtioneuvoston päätöksen Satakunnan hyvinvointialueen vuoden 2024 lainanottovaltuuden muuttamisesta 

Valtioneuvosto on tehnyt päätöksen Satakunnan hyvinvointialueen vuoden 2024 lainanottovaltuuden muuttamisesta 19.10.2023. Satakunnan hyvinvointialueelle on myönnetty lainanottovaltuutta vuodelle 2024 yhteensä 41 050 000 euroa. 

Valtioneuvosto on 1.6.2023 tehnyt päätöksen hyvinvointialueiden lainanottovaltuuksista vuodelle 2024. Päätöksen mukaan Satakunnan hyvinvointialueella ei ollut lainanottovaltuutta vuodelle 2024. 

Satakunnan hyvinvointialueen valtiovarainministeriölle 12.6.2023 jättämään hakemukseen lainanottovaltuuden muuttamisesta kirjattiin hyvinvointialueen tarve toteuttaa välttämättömiä järjestämisvastuulle kuuluvien palveluiden, toiminnan ja tilankäytön tehostamisen investointitarpeita, joiden tuottamisen jatkuvuutta ei voida alueella varmistaa valtioneuvoston 1.6.2023 tekemän päätöksen perusteella.