Satakunnan hyvinvointialueella kehitetään erinomaista perhekeskusmallia
Perhekeskusmallin moniammatillisen yhteistyön tavoitteena on sujuvoittaa palveluita, vähentää korjaavien palveluiden tarvetta ja laskea siten kustannuksia.
Satakunnan hyvinvointialue on perustanut neljä perhekeskusaluetta, joiden alaisuuteenkuuluvat kaikki lasten, nuorten ja perheiden peruspalvelut. Alueen laaja verkosto luo vahvan potentiaalin kuntarajat ylittävään yhteistyöhön, jolloin asiakas saa moniammatilliset perhekeskuspalvelut läheltä ja työntekijöiden yhteistyö ja liikkuvuus helpottuu.
– Meillä kehitetään fyysisiä sekä sähköisiä palveluita, vertaistukiryhmiä ja asiakaspolkuja kuntarajojen yli. Nuoressa organisaatiossamme otetaan huomioon työntekijöiden moninaiset tilanteet ja osoitetaan työnantajan puolelta joustavuutta sekä inhimillisyyttä, kertoo lapsiperheiden sosiaalipalvelujen esihenkilö Elina Suominen, joka on ennen perhekeskus Suvituulta ollut perustamassa Säkylän perhekeskusta.
Suomisella on ollut monipuolinen ura.
– Uramahdollisuudet ovat hyvät. Olen itse toiminut ensin sosiaaliohjaajana, sitten sosiaalityöntekijänä ja nyt toimin esihenkilönä. Olen myös ollut kehittämistehtävissä ja tehnyt tutkimusta sote-integraatioon liittyen. Toivon, että tutkimusta yhdistetään käytäntöön tulevaisuudessa vielä enemmän, Suominen kertoo.
Perhekeskus Etelätuulen perhekeskuslääkäri Sanni Heinonen on samoilla linjoilla Suomisen kanssa.
– Kehitysprojekteja on jatkuvasti meneillään ja niihin pääsee halutessaan mukaan. Itse olen ollut mukana kehittämässä lasten ja nuorten mielenterveyspolkua. Moniammatillinen yhteistyö mahdollistaa asioihin puuttumisen matalalla kynnyksellä, mutta Perhekeskusmallin moniammatillisen yhteistyön tavoitteena on sujuvoittaa palveluita, vähentää korjaavien palveluiden tarvetta ja laskea siten kustannuksia. Satakunnan hyvinvointialueella kehitetään erinomaista perhekeskusmallia, jolloin myös ennaltaehkäisyyn pitää panostaa. Mitä enemmän asiat pitkittyvät, sitä hankalampaa ja enemmän aikaa vievää hoito on. Mikä pahinta, lasten, nuorten ja perheiden kärsimys lisääntyy. On turvattava nopea hoitoon pääsy ja hoidon jatkuvuus, toteaa Heinonen.