Ikääntyneiden teknologian käyttöönottoa madalletaan ohjauksella, kokeilulla ja lainauksella
Satakunnan alueella kehitetään uutta toimintaa, jossa ikääntyneiden ja toimintakyvyltään alentuneiden henkilöiden on mahdollista saada matalalla kynnyksellä ohjausta arkea helpottavasta teknologiasta ja pienapuvälineistä. Teknologiaa ja apuvälineitä on päässyt kokeilemaan ja voinut lainata kotiin kokeilumielessä. Toimintaa kehitetiin Funteeraamo-hankkeessa, joka päättyi 31.8.2023. Tällä hetkellä Funteeraamon toimintaa jatkokehitetään ja tarkoituksena on käynnistää toiminta uudelleen mahdollisimman pian.
Funteeraamo tavoitti keväällä kuuden viikon kokeilujakson aikana lähes 600 kävijää. Toimintaa valmisteltiin vahvassa yhteistyössä asiakkaiden, sote-ammattilaisten, oppilaitosten, yhdistysten ja yritysten kanssa.
– Palaute kokeilujaksolta oli todella hyvää. Tällainen uusi toiminta koettiin tarpeelliseksi ja lainaamolle toivottiin jatkoa. Yhteen paikkaan koottu teknologia ja pienapuvälineet helpottaa laitteisiin tutustumista ja käyttöönoton opastus taas madaltaa kynnystä kokeilla laitteita. Laitteen maksuttomalla lainauksella voidaan kokeilla laitetta ensin kotona ja sitten päättää haluaako laitteen hankkia itselleen yritykseltä, kertovat hankkeen projektisuunnittelija Marjo Mäkelä ja projektipäällikkö Taina Jyräkoski.
Vuoden mittainen Funteeraamo-hyvinvointiteknologialainaamo –hanke päättyi elokuussa. Hankkeesta saatujen tulosten mukaan toiminnasta tulee tehdä pysyvää Satakunnassa ja jatkokehittämisestä vastaa loppuvuoden ajan TulKoti-hanke.