Siirry sisältöön

Terapianavigaattori helpottaa mielenterveyspalveluihin pääsyä

Uutinen

Satakunnan hyvinvointialueella on kokeiltu vuoden 2023 aikana uutta toimintamallia, jolla pyritään helpottamaan mielenterveys- ja päihdepalveluihin pääsyä. Terapianavigaattori-verkkokyselyn avulla asiakas saa tuen ja avun mielenterveys- ja päihdeongelmiin siellä, missä palveluntarve ilmenee, esimerkiksi terveysasemalla tai neuvolassa. Satakunnassa Terapianavigaattori on käytössä psykososiaalisen tuen yksikön tiimeissä. Samalla parannetaan hoitojen vaikuttavuutta, saatavuutta ja oikea-aikaisuutta. Lisäksi hoidon painopistettä saadaan siirrettyä kohti varhaisempaa tukea.

Jatkossa asiakas ohjataan täyttämään Terapianavigaattori, mikäli keskustelussa ammattilaisen kanssa tulee puheeksi mielenterveysongelmat. Vastaukset käydään läpi yhdessä terveydenhuollon ammattilaisen kanssa psykososiaalisen tuen yksikössä ja tulosten perusteella mietitään jatkohoitoa.

”Kysely on ollut keväästä alkaen käytössä koko Satakunnan alueella”, kertoo koordinaattori Mari Rakkolainen Satakunnan tulevaisuuden sote-keskus -hankkeesta. Tavoitteena on, että Terapianavigaattori olisi käytössä kaikilla terveysasemilla vuoden 2024 loppuun mennessä.

Äitiyshuollossa puolestaan ollaan ottamassa käyttöön ohjattu omahoito silloin, jos ammattilaiselle herää huoli asiakkaan mielenterveydestä. Ohjattu omahoito on otettu käyttöön myös mielenterveys- ja päihdepalveluiden asumispalveluissa sekä toiminnallisen kuntoutuksen yksiköissä syksyn aikana.

Terapianavigaattori apuna hoidon tarpeen arvioinnissa

Terapianavigaattori on verkkomuotoinen kysely, joka auttaa asiakkaita jäsentämään ajatuksia omasta tilanteestaan. Tällöin omaa vointia on helpompi käydä läpi myös ammattilaisen kanssa.

Terapianavigaattoria käytetään pohjana hoidon tarpeen arvioinnissa. Kysely koostuu monivalintakysymyksistä, oirekyselyistä ja lyhyistä avoimista tekstikentistä, jotka täytetään nimettömänä. Kysymykset kartoittavat asiakkaan oireiden ja ongelmien luonnetta sekä hoitoon liittyviä tarpeita. Vastaaja saa kyselyn päätyttyä koodin, jonka avulla ammattilainen voi nähdä vastaukset kuukauden ajan.

”Tavoitteena on, että Terapianavigaattorin avulla asiakas saa tuen mielenterveys- ja päihdeongelmiin siellä, missä hän asioi, eikä häntä turhaan pompotella eri palvelujen välillä”, Rakkolainen kertoo.

Toimintamalli osa Terapiat etulinjaa -hoitomallia

Terapianavigaattori on kehitetty osana Terapiat etulinjaan -hoitomallia, ja sitä käytetään osana terveydenhuollon hoidon tarpeen arviota jo monilla alueilla Suomessa. Terapiat etulinjaan -toimintamallissa parannetaan perustason mielenterveyspalveluiden saatavuutta ja prosesseja yhteistyössä hyvinvointialueiden ja yliopistosairaaloiden kanssa.

”Tavoitteena meillä on jonojen merkittävä lyhentyminen mielenterveysavovastaanottopalveluissa koko hyvinvointialueella. Terapiat etulinjaan -toimintamalli on siinä keskeinen ja Terapianavigaattorista homma lähtee liikkeelle”, kommentoi Matti Järvinen, mielenterveys- ja päihdepalvelujen vastuualuejohtaja.

Toimintamalli on osa kansallista mielenterveysstrategiaa ja sote-uudistuksen tukea, ja se mahdollistaa terapiatakuun toteuttamisen hyvinvointialueilla. 

Lue lisää: