Siirry sisältöön

Sata uratarinaa: Päivystävä palomestari Joni Salo huolehtii Pohjois-Satakunnan asukkaiden turvallisuudesta

Uutinen

Pelastusalan ammattilaiset työskentelevät Satakunnan hyvinvointialueella yhteisen turvallisuuden hyväksi kellon ympäri. Joni Salo tekee tätä arvokasta työtä päivystävänä palomestarina Kankaanpään paloasemalla.

Pelastusala on Jonilla vahvasti verenperintönä: isä on ylipalomiehenä Kanta-Porin paloasemalla ja veli toimii palomestarina Vantaalla. Porissa nykyään asuva Joni oli jo lapsena aktiivinen vapaapalokuntalainen Noormarkun VPK:ssa, jossa isä toimi päällikkönä. Ura pelastusalalla olikin Jonille ilmiselvä valinta, ja hän pääsi opiskelemaan Kuopion pelastusopistoon ensiyrittämällä.

Pelastajien työhön kuuluva vuorotyö ja epäsäännöllinen työrytmi sopivat Jonille hyvin, ja hän nauttii tehtävien vaihtelevuudesta ja ennakoimattomuudesta. Tavallinen päivätyö ei hänelle maistuisikaan.

– Päivä rytmittyy sen mukaan, mitä maailma heittää eteen. Se sopii minulle hyvin, Joni sanoo. 

Sopimuspalokunnat ovat tärkeä kumppani

Pohjois-Satakunnan alue, johon kuuluvat Jämijärvi, Kankaanpää, Karvia, Pomarkku, Siikainen sekä Porin pohjoisia osia, on laaja, mutta harvaan asuttu. Tämä asettaa pelastuslaitokselle omat haasteensa.

– Kankaanpään paloasema on alueen ainoa vakinainen asema, jossa meillä työskentelee vuorokauden kaikkina aikoina yksi päivystävä palomestari, yksi paloesimies ja kolme pelastajaa. Palveluverkon tärkeä osa ovat sopimuspalokunnat, jotka mahdollistavat pelastustoiminnan toteuttamisen laajalla alueella, Joni muistuttaa.

Varsinaisten pelastustehtävien lisäksi päivystävän palomestarin työhön kuuluu paljon tärkeää, mutta vähemmän näkyvää työtä.

– Merkittävä osa työajasta kuluu palotarkastusten sopimiseen ja suorittamiseen. Ennaltaehkäisevä työ, kuten valvontatehtävät ja turvallisuusviestintä, ovatkin tärkeä osa ammattia. Lisäksi osallistun erilaisiin tapahtumiin ja koulutuksiin, Joni listaa.

Päivystävät palomestarit osallistuvat ajoittain myös sopimuspalokuntien viikkoharjoituksiin ja vetävät heille tarvittaessa erilaisia harjoituksia, kuten viestiliikenne- tai tieliikennepelastamista.

– Näin tutustumme alueen sopimuspalokuntalaisiin ja pidämme yhteistyötä yllä. Järjestämme toisinaan myös yhteisharjoituksia, Joni kertoo.

Päivystävällä palomestarilla on suuri vastuu

Pelastuslaitoksen tehtävät jaetaan kolmeen eri suuruusluokkaan: pieniin, keskisuuriin ja suuriin.

– Pieniä tehtäviä voivat olla vaikkapa pienet maastopalot, jotka pystyy sammuttamaan yksi yksikkö – käytännössä yksi paloauto. Näissä tehtävissä minun ei tarvitse lähteä itse kentälle, vaan voin johtaa tilannetta etänä, Joni kertoo.

Keskisuurissa tehtävissä päivystävä palomestari hälytetään aina paikalle, ja hän johtaa lähtökohtaisesti kentältä. Päivystävä palomestari vastaa esimerkiksi pelastustaktiikasta. Suurissa tilanteissa tehtävään hälytetään kaksi päivystävää palomestaria, ja muutenkin päivystävät palomestarit tukevat toisiaan.

Jos tehtävään osallistuu useamman toimialan viranomaisia, tilanteen yleisjohtajana toimii usein juuri päivystävä palomestari. Yleisjohtaja vastaa tilannekuvan ylläpitämisestä ja eri viranomaisten toiminnan yhteensovittamisesta.

– Pelastajan työ vaatii tietynlaisen luonteen, eikä se sovi kaikille. Työssä näkee myös elämän karumman puolen. Se voi olla toisinaan stressaavaa. Päivystävän palomestarin työhön liittyy myös suuri vastuu, ei vain kansalaisista vaan myös työntekijöistä, Joni huomauttaa.  

Jo koulutukseen hakeutuessa tehdäänkin laajat psykologiset testit ja varmistetaan, että hakija soveltuu pelastusalalle.

– Pelastusalalla myös henkisestä hyvinvoinnista huolehtiminen on tärkeää. Psyykkisesti kuormittavia tilanteita varten hyvinvointialueella on tarjolla erilaisia tukitoimia ja tilanteiden jälkipuintiin on aina valmius, Joni korostaa.

Vastapainoa Jonin työlle tarjoaa monipuolinen liikunta: kuntosali, kiipeily ja uutena suosikkina padel. Myös vuoron aikana on sallittua pitää yllä kuntoaan. Paloasemilla onkin tarjolla erilaisia kuntoilumahdollisuuksia.

– Meidän alallamme kunnon ylläpito on erityisen tärkeää työssä suoriutumiseksi, ja kuntoa myös testataan vuosittain, Joni muistuttaa.

Pelastus on tiimipeliä

Kankaanpään paloaseman työyhteisö on Jonin mukaan tiivis ja lämminhenkinen.

– Työkavereista on tullut ystäviä myös vapaa-ajalla, ja esimerkiksi urheilemme ja toisinaan vietämme aikaa kaupungilla. Tapana on myös kokata lounasta paloaseman keittiössä. Työkaverit ovat tärkeä osa työpäiviä, ja he ovat yksi syy, miksi töihin on aina mukava tulla, Joni sanoo.

Johtajana Joni korostaakin olevansa joukkuepelaaja.

– Onnistumme tai epäonnistumme yhdessä.