Siirry sisältöön

Pelastuslaitoksen rivejä vahvistaa yhdeksän kesätyöntekijää

Uutinen

Satakunnan hyvinvointialueen pelastuslaitos on työllistänyt kuluvana kesänä yhdeksän kesätyöntekijää.

Kesätyöntekijöiksi pelastuslaitokselle operatiiviseen toimintaan eli pelastajiksi otetaan pääsääntöisesti vain palomiesopiskelijoita.

Pelastajina toimivilla kesätyöntekijöillä on oltava savusukelluspätevyys, jotta he voivat toimia työvuorossa.

– Tänä vuonna tilanne kesäpelastajien osalta oli harvinaisen hyvä. Saimme yhdeksän pelastajasijaista kesän ajaksi sekä yhden palomestariharjoittelijan Rauman paloasemalle kesäsijaiseksi, pelastuslaitoksen vastuualuejohtaja Jyri Leppäkoski kertoo.

Pelastuslaitoksen vastuualuejohtaja Jyri Leppäkoski.

– Pelastuslaitoksen tehtävät ovat hyvin erityisiä ja tietynlaista pohjakoulutusta vaaditaan. Meillä ei siis juurikaan ole sellaisia kesätyöntekijöitä, joita voisi ilman alan koulutusta hyödyntää, Leppäkoski lisää. 

Toukokuusta asti Rauman paloasemalla on työskennellyt kesäsijaisena palomestariharjoittelija Tero Suomi

Palomestariharjoittelija Tero Suomi.
Palomestariharjoittelija Tero Suomi.

Ihan ”pystymetsästä” hän ei ole työhön ryhtynyt. 

– Olen ollut sopimuspalokunnan toiminnassa mukana nuoriso-osastosta, eli ihan 10-vuotiaasta alkaen ja nykyisin sopimuspalokunnan hälytysosastossa. Olen myös vuoden opiskellut Kuopiossa Pelastusopistossa palopäällystölinjalla. 

Suomi toimii Rauman paloasemalla onnettomuuksien ehkäisyn yksikössä. 

Hänen työtehtäviinsä kuuluu pääsääntöisesti palotarkastusten ja pöytäkirjojen tekemistä. 

– Äskettäin olivat Vanhan Rauman palotarkastukset ja pääsin suunnittelemaan kyseistä viikkoa alusta lähtien. Pääsen myös kiinnostaviin kohteisiin muiden palotarkastajien matkaan ja seuraamaan heidän työskentelyään esimerkiksi yleisötapahtumien palotarkastusten saralla, Tero Suomi kertoo. 

Suomi on ollut erittäin tyytyväinen kesätyöhönsä.

– Pelastuslaitos on mielestäni erinomainen kesätyönantaja. Olen päässyt tutustumaan pelastuslaitokseen monipuolisesti ja tekemään sekä näkemään erilaisia työtehtäviä. Näiden lisäksi on annettu mahdollisuus tutustua operatiiviseen toimintaan. Olen päässyt päivystävien palomestareiden matkaan ja tutustumaan työvuoron harjoituksiin sekä tilannekeskuksen toimintaan.

Suomi on päässyt tutustumaan alaan ja tekemään itsenäisestikin erilaisia työtehtäviä.

– Olen saanut haastettua itseäni ja oppinut erittäin paljon uutta kesän aikana. 

Monipuolinen perehdytys työhön kesti kaksi viikkoa.

– Perehdytyksessä kuljin silloisen apulaispalomestarin matkassa. Hän oli suunnitellut kattavan ja monipuolisen tutustumisen pelastusalaan ja Satakunnan pelastuslaitokseen, sekä eri työtehtäviin ja tietojärjestelmiin. Perehdytys ei tosin siihen loppunut, vaan on jatkunut koko kesän. Pelastusala on niin monipuolinen, että lähes joka päivä on tullut uusia asioita vastaan, Suomi toteaa. 

Pelastuslaitoksen vastuualuejohtaja Jyri Leppäkoski haluaa korostaa perehdytyksen ja työturvallisuuden tärkeyttä.

– Työturvallisuus on meille erittäin tärkeää ja perehdytämmekin myös kesätyöntekijöitä huolellisesti. Toimisto- ja tukitehtävissä ei kesäsijaisia ole koskaan käytetty, koska sekin vaatii alan tuntemusta sekä tehtäviin perehtymistä huomattavan paljon, komppaa Jyri Leppäkoski.

Tero Suomi on erittäin tyytyväinen pelastuslaitokseen työnantajana ja on kokenut kuuluvansa joukkoon.

– Työyhteisössä on erittäin mukavia henkilöitä töissä ja kaikki ovat ottaneet avoimesti vastaan. Jokainen on halunnut kesän aikana opastaa eteenpäin ja olen päässyt työyhteisöön erittäin hyvin mukaan, Suomi kertoo iloisena.