Siirry sisältöön

Rauman uuden paloaseman valmistuminen häämöttää

Uutinen
Rauman paloasema
– Kyllä tätä on koko henkilöstön voimin kovasti odotettu! iloitsee asemamestari Marko Toivio.

Rauman uuden paloaseman valmistuminen on aivan maaliviivalla.
Pitkä, kolmivuotinen prosessi on pian päätöksessä ja rakennuksessa tehdään vielä viimeisiä viilauksia muun muassa matkapuhelinverkoissa ennen muuttoa.
Ulkokuoreltaan ja sisätiloiltaan asema on valmis eikä sitä enää voi kutsua rakennustyömaaksi. Rakennusprojekti alkoi vuoden 2021 alkupuolella ja sitä ovat hieman hidastaneet niin alueen liito-oravat kuin maailman tapahtumatkin. Toivio kertoo kuitenkin olevansa erittäin tyytyväinen lopputulokseen.


– Vanha, jo elinkaarensa päässä oleva paloasema on ahdas ja sisäilmaongelmainen. On ilo päästä uusiin, isoihin ja tämän päivän tarpeita vastaaviin tiloihin, Toivio toteaa.

Uusi paloasema on nykyaikainen ja avara. Kaikki rakennuksessa tulee olemaan uusinta uutta, joka on asemamestari Toivion mukaan itsessään jo iso kehitysaskel.
Paloasemalla tulee työskentelemään pelastuksen ja ensihoidon ammattilaiset.
Toimitilat ovat suunniteltu monipuolisesti kaikkien tarpeita vastaavaksi.
Myös henkilöstöä on osallistettu suunnittelemaan uudesta paloasemasta mahdollisimman toimivaa ja moniammatillisuutta tukevaa kokonaisuutta.  

Uusi paloasema sijaitsee Kodisjoentien risteyksen ja valtatie 8:n läheisyydessä. Keskeinen sijainti mahdollistaa entistä sujuvammat hälytyslähdöt sen sijaitessa niin lähellä keskustaa, satamaa kuin teollisuuslaitoksiakin.  

Toivio kertoo, että pelastuslaitos on suunnitellut aloittavansa toiminnan uudella asemalla elokuussa.

Rauman paloasema ilmakuva
– Muuttopäivä on vielä mysteeri, mutta toivomme kaikki sen olevan mahdollisimman pian.