Älä välitä alkoholia nuorelle, muistuttaa kampanja
Kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna alkoholin välittäminen nuorille on normaalia yleisempää, kun nuoret juhlivat koulun loppumista ja kesäloman alkua. Osilla nuorista juhlimiseen liittyy alholituotteet ja osa nuorista kiinnostuu kokeilemaan ensimmäistä kertaa päihteitä juuri päättäjäisviikonloppuna. Satakunnassa alkaa viikon pituinen Älä välitä -kampanja, joka muistuttaa aikuisia, etteivät osta ja välitä alkoholia tai muita päihteitä lapsille tai nuorille. Kampanja herättelee aikuisia siihen, että alkoholi ja muut päihteet heikentävät nuorten turvallisuutta päättäjäisiltana ja vaikuttavat aina nuoren terveyteen.
Alkoholin, nikotiinituotteiden ja muiden päihteiden välittäminen alaikäiselle on laitonta. Kampanjaviikon aikana satakuntalaisissa elintarvikekaupoissa kiinnitetään enemmän huomiota iän tarkastamiseen alholituotteiden oston yhteydessä ja puututaan välittömästi tuotteiden välittämiseen alaikäiselle.
Älä välitä -kampanjan järjestävät Satakunnan ehkäisevän päihdetyön toimijat yhdessä alueen yhteistyökumppaneiden kanssa. Kampanja näkyy sosiaalisen median kanavissa.
– Toivomme, että kampanja herättää vanhempien ja nuorten välille keskustelua alkoholin ja päihteiden käytöstä koulujen päätösviikonloppuna. On kaikkien aikuisten asia huolehtia nuorten turvallisuudesta ja hyvinvoinnista, kommentoi nuorisotyöntekijä Mia Sajantola Eurajoen kunnan nuorisopalveluista.
Kampanja toteutetaan jakamalla videoita useiden eri toimijoiden sosiaalisen median kanavissa 29.5.-3.6.2023. välisenä aikana. Videoiden tekoon on osallistunut moni Satakunnan alueen toimija, jolle nuorten hyvinvointi on tärkeä asia. Videoita julkaistaan kampanjaan osallistuvien kuntien ja muiden yhteistyökumppaneiden omilla sosiaalisen median kanavilla. Päivitykset löytyvät tunnisteilla #älävälitä, #suojelenuorta, #selväsatakunta ja #ept.
– Kampanja on vakiintunut maakunnan toimijoiden somekanavissa touko-kesäkuun vaihteessa. Tänäkin vuonna kampanjaan lähdettiin hienosti mukaan ja videoita saatiin useilta toimijoilta, toteaa ehkäisevän päihde- ja mielenterveystyön koordinaattori Anna Kenni Porin kaupungilta.
Älä välitä -somekampanja on osa valtakunnallista Pakka-toimintaa. Paikallisen alkoholipolitiikan toimintamalli (Pakka) on paikallisten alkoholi-, nikotiini- ja rahapelihaittojen ehkäisyyn kehitetty menetelmä. Pakkaa toteutetaan paikkakunnalla tai alueella koko yhteisön voimin.