Siirry sisältöön

Satakunnan hyvinvointialueen arviointikertomus on valmistunut

Uutinen

Satakunnan hyvinvointialueen arviointikertomus on valmistunut

Tarkastuslautakunta antaa aluevaltuustolle kultakin vuodelta hyvinvointialuelain mukaisesti arviointikertomuksen. Tarkastuslautakunta on 27.4.2023 kokouksessaan saattanut aluevaltuustolle tiedoksi vuoden 2022 arviointikertomuksen.

Arviointikertomuksen esittelee valtuustolle tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Heli Lukka ja se käsitellään tilinpäätöksen yhteydessä valtuuston kokouksessa 5.6.2023.

Vuonna 2022 elettiin vielä valmistelun aikaa eikä varsinaista toimintaa hyvinvointialueella vielä ollut. Arvioinnin kohteena olikin valmistelun onnistuminen.

Tarkastuslautakunta nosti esiin huomioita mm. seuraavista aiheista:

  • Satakunnan hyvinvointialueen valmistelun valmiusaste vuoden vaihteessa
  • valmisteluun käytettävät henkilöstö- ja talousresurssit
  • organisaation rakentamisen hitaus
  • henkilöstön hyvinvointi ja jaksaminen
  • in-house hankinnat
  • kuntien käyttämä harkintavalta

Erityisen myönteisinä havaintoina lautakunta nosti esiin mm.

  • järjestämisvastuun siirron onnistumisen turvallisesti
  • hankinta- ja sopimusohjeistuksen valmistumisen
  • henkilöstön kehitysmyönteisyyden
  • palveluverkkoselvityksen aloittamisen.