Palvelusetelien käyttö laajenee Satakunnassa
Aluehallitus 10/2023
Vaikeavammaisten henkilöiden henkilökohtaisen avun palveluseteli päätettiin ottaa käyttöön 1.6.2023 alkaen. Aluehallitus hyväksyi kuntoutuksissa käytettävien palveluseteleiden arvojen päivitykset muun muassa fysioterapiaan, puheterapiaan ja neuropsykologiseen kuntoutukseen. Sairaalapalveluiden palvelusetelipalveluiden arvoihin tehtiin myös lisäyksiä jo olemassa oleviin palveluseteleihin. Näitä ovat muun muassa ortopedian, keuhkosairauksien ja allergologian, silmälääkärin, geriatrian, CERAD-tutkimuksen ja neurologian palvelut.
Palvelusetelillä hyvinvointialue sitoutuu maksamaan palvelun käyttäjän hyvinvointialueen hyväksymältä yksityiseltä palveluntuottajalta hankkimat palvelut palvelusetelin arvon mukaisesti. Palveluseteleillä lisätään asiakkaan valinnan mahdollisuuksia ja parannetaan palveluiden saatavuutta. Palveluseteli perustuu aina palvelutarpeen arviointiin.
Hallitus hyväksyi palvelusetelituottajille maksettavan kilometrikorvauksen 1.6.2023 alkaen. Kilometrikorvaus maksetaan palveluntuottajan toimipaikasta yli 30 kilometriä ylittävältä osalta, kuitenkin maksimissaan 200 kilometriltä / edestakainen matka.
Lasten, nuorten ja perheiden palveluista hyvinvointialueen maksamiin palkkioihin ja korvauksiin tehtyjä muutoksia, tarkennuksia ja lisäyksiä hyväksyttiin. Nämä kohdistuvat muun muassa tukiperhetoiminnan palkkioihin.
Aluevaltuustolle esitetään takautuvasti 1.1.2023 alkaen muutoksia vammaispalveluiden alle 16-vuotiaiden tilapäisen asumisen ja perhehoidon asiakasmaksuun, laajennusta maksuttomiin palveluihin koskien muun muassa rintama- ja veteraanitunnusten omaavien henkilöiden lyhytaikaiseen hoitoon ja kotiin annettavaan perhehoitoon sekä lapsiperheiden kotipalveluiden asiakasmaksun poistamista.
Palvelukoti Hopearannan toimintaan liittyvä valmistelu käynnistetään
Satakunnan hyvinvointialueella on suunniteltu palvelukoti Hopearannan toimintoihin liittyvän valmistelun käynnistämistä. Asiaa käsiteltiin ja aluehallitus hyväksyi valmistelun käynnistämisen. Mahdollista toiminnan siirtämistä tai päättämistä koskeva päätöksenteko tuodaan aluehallituksen käsittelyyn erikseen.
Aluehallituksen päätöksen mukaisesti hyvinvointialueella aloitetaan valmistelutyö, joka koskee palvelukoti Hopearannan toiminnan mahdollista siirtämistä Attendo Oy:ltä vuokrattavaan hoivakoti Keinulaan Nakkilassa, sekä muiden kohteessa sijaitsevien toimintojen osalta hyvinvointialueen käytössä oleviin soveltuviin tiloihin vuoden 2023 aikana.
Yksikön henkilökunnan osalta muutoksessa on kyse työpaikan sijainnin vaihtumisesta. Kyseessä ei ole henkilökunnan vähentäminen. Aluehallituksen päätöksen mukaisesti yksiköiden henkilökunnalle käynnistetään YT-menettely, josta ollaan yhteydessä henkilökuntaan.
Yksiköiden henkilökunta on keskustellut asukkaiden omaisten kanssa vaihtoehtoisista asumisratkaisuista. Asia etenee asukkaiden osalta kuitenkin vasta, kun Hopearannan toiminnan siirtämistä koskeva päätöksenteko on tuotu aluehallituksen käsittelyyn erikseen.
Hopearannan toimintaan liittyvät suunnitelmat ovat osa hyvinvointialueen talouden tasapainottamista sekä käynnissä olevaa palveluverkkoselvitystyötä.
Luottamushenkilöiden palkkioita osin pienennetään ja poistetaan
Luottamushenkilöiden palkkiosääntöön valmistellut muutosehdotukset päätettiin esittää aluevaltuustolle hyväksyttäväksi ja 1.7.2023 voimaan tulevaksi. Lautakuntien varapuheenjohtajien kuukausipalkkiot ja aluehallituksen jaostojen puheenjohtajien kuukausipalkkiot poistetaan. Tästä poikkeuksena on aluehallituksen yksilöasioiden jaoston puheenjohtaja, jonka puheenjohtajan tehtävä katsotaan työmäärältään suuremmaksi verrattuna muihin aluehallituksen jaostoihin.
Jatkossa valtuustoryhmien puheenjohtajille on valtuustoryhmän hakemuksesta mahdollisuus maksaa erillinen kuukausipalkkio, joka vähennetään ryhmälle maksettavasta ryhmärahasta. Valtuustoryhmien puheenjohtajille maksettava korvaus on suhteessa valtuustoryhmän jäsenistön määrään (100/200/250 e/kk).
Hyväksytyn palkkiosäännön mukaan aluevaltuuston puheenjohtajan ja aluehallituksen puheenjohtajan palkat pysyvät aiemmin päätetyllä tasolla koko valtuustokauden 2022–2025 ajan. Aluehallituksen seminaareista maksetaan kutakin vuorokautta kohti yksinkertainen kokouspalkkio.
Määräaikainen muutosjohtajan virka (1.7.2023 –31.12.2025) perustettiin ja virkaan nimitettiin TTM, KTM Anneli Lehtimäki. Viran kelpoisuusehtona on ylempi korkeakoulututkinto, hyvä johtamisosaaminen ja kokemus sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisestä. Muutosjohtaja työskentelee hyvinvointialuejohtajan alaisuudessa. Viran rahoitus katetaan hyvinvointialueille kohdistetusta valtionavustuksesta (LTA) 350 milj. euroa, josta Satakunnan osuus on 14 milj. euroa. Avustusta ei saa käyttää lakisääteisiin palveluihin, ja se tulee käyttää vuoteen 2025 loppuun mennessä.