Siirry sisältöön

Hyvinvointialueella panostetaan henkilöstön osaamisen kehittämiseen

Uutinen

Aluehallitus 8/2023

Hyvinvointialueella panostetaan erityisesti sisäisen koulutuksen kehittämiseen, turvataan lakisääteiset koulutukset ja osallistutaan välttämättömiin ulkoisiin koulutuksiin. Aluehallitus päätti esittää koulutusmäärärahan nostoa 1 milj. eurosta 2,5 miljoonaan euroon talousarviomuutoksen yhteydessä aluevaltuustolle.

Koulutuksen vaikuttavuutta tulee arvioida koulutukseen osallistumista koskevaa päätöksentekoa tehtäessä. Koulutusmääräraha jaetaan henkilötyövuosien mukaisessa suhteessa toimialueittain henkilöstön tasapuolinen kohtelu huomioiden. Määrärahan nosto kesken talousarviokauden perustuu osaamisen kehittämisen tarpeisiin, jotka hyvinvointialueella tarkentuvat toimialueittain vuoden 2023 aikana.

Koulutusmäärärahan 2,5 miljoonan euron lisäksi koulutusta toteutetaan vuonna 2023 hankerahoituksen sekä erikoistuvien lääkärien erityisvaltio-osuuden (EVO-rahoitus) avulla. Erikoislääkäreiden koulutukseen on kohdennettu AVI:n koulutuskorvausta yhteensä 370 000 euroa. Erityis- ja sairaalapalveluiden lääketieteen koulutuksiin on varattu 600 000 euroa lääketieteen peruskoulutuksen järjestämistä varten.

Lisäksi tieteelliseen tutkimukseen on budjetoitu TKIO-yksikköön 650 000 euroa, josta valtionrahoituksen osuus on noin 230 000 euroa sekä rahastojen, yritysten ja muiden vastaavien tahojen rahoituksen osuus noin 270 000 eroa. Hyvinvointialueen budjettirahoitukseen on esitetty 150 000 euroa tieteellisen tutkimuksen tukeen. Tukea on esitetty jaettavaksi hakemuksilla. Tämä rahoitus on tarkoitettu hyvinvointialueella tehtävän tieteellisen tutkimuksen tukemiseen.

Loppuvuoden 2023 hankintasuunnitelma hyväksyttiin

Hyvinvointialueen hankinta- ja sopimusohjeessa säädetään, että aluehallitus käsittelee ja hyväksyy vuosittaisen hankintasuunnitelman. Hankintasuunnitelman tarkoituksena on saada kattava kokonaiskuva vuoden aikana hyvinvointialueella suoritettavista hankinnoista, jolloin hankintojen strateginen suunnittelu on laadukkaampaa ja operatiivinen toteuttaminen paremmin aikataulutettua.

Aluehallitus päätti, että hankintasuunnitelmassa määritetyt päätöksentekijät valtuutetaan tekemään hankintasuunnitelmalle kerätyistä hankinnoista hankintapäätökset ilman euromääräistä ylärajaa, päätökset yhteishankintasopimukseen liittymisestä, allekirjoittamaan hankintasopimukset, määräämään hankintasopimusten vastuuhenkilöt, päättämään hankintaoikaisuista ja tekemään päätökset dynaamisen hankintajärjestelmään kohdistuvista osallistumishakemuksista.

Hankinnoissa noudatetaan hyvinvointialueen strategiaa ja myöhemmässä vaiheessa valmistuvaa hankintojen strategista periaateasiakirjaa.

Valtuustoaloitteiden vastauksia käsiteltiin

Aluehallitus päätti ehdottaa aluevaltuustolle, että aluevaltuusto merkitsee tehdyt toimenpiteet ja annetut lausunnot tiedoksi vastauksena valtuustoaloitteisiin ja totesi, että aloitteet ovat loppuun käsitelty.

Aloite pelastustoimen palvelutasopäätöksen tarkistamisesta

Aluehallitus käsitteli aloitetta, joka liittyy hallinto-oikeudessa käsiteltävänä olevaan Satakunnan alueen pelastustoimen valitukseen. Kyse on Lounais-Suomen aluehallintoviraston määräämästä Satakunnan alueen pelastustoimen palvelutasossa olevan epäkohdan korjaamisesta ja palvelutason alueellaan riittävälle tasolle saattamisesta. AVI:n päätöksen mukaan Satakunnan alueen pelastustoimen tulee 30.5.2022 mennessä järjestää Satakunnan pelastuslaitoksen toiminta siten, että kaikkiin A- ja B-kiireellisyysluokan tehtäviin hälytetään sisäministeriön antaman pelastustoimen toimintavalmiuden suunnitteluohjeen mukaiset pelastustoimen muodostelmat siten, että ne täyttävät ohjeessa annetut reunaehdot muodostelmien henkilömäärien vähimmäisvaatimuksille. Hallinto-oikeus on pyytänyt sisäministeriötä lausumaan asiasta. Hyvinvointialue antaa kommenttinsa sisäministeriön lausuntoon.

Aloitteet hyvinvointialueen palvelutuotannon kustannuksista

Hyvinvointialueen toiminta on alkanut vuonna 2023, ja toiminnasta on kertynyt taloustietoa vasta noin kolmen kuukauden ajalta. Sisäistä laskentaa ei ole vielä käynnistetty. Sisäisen laskennan avulla voidaan aikanaan kohdistaa mm. toimitiloista, ruokahuollosta, siivouksesta ja hallinnosta aiheutuvia kustannuksia toiminnoille. Lisäksi toimintojen yksikkökustannusten selvittäminen edellyttää toiminnan raportointia, jota parhaillaan rakennetaan tietojohtamisen yksikön johdolla. Hyvinvointialueella ei ole vielä tässä vaiheessa käytettävissä tehostetun palveluasumisen yksikköhintojen laskentaan tarvittavaa tietoa. Kattavat pohjatiedot saadaan käyttöön, kun ensimmäisen toimintavuoden tiedot valmistuvat tilinpäätöksessä 2023.

Toimintasäännöt, psykiatrian irtaimisto ja taideteosten jatkosuunnitelma hyväksyttiin

Aluehallitus päätti hyväksyä hyvinvointialueen toimintasääntöjen päivitykset lasten, nuorten ja perheiden palveluiden toimialueelle, aikuisten palveluiden toimialueelle, ikääntyneiden palveluiden toimialueelle, erityis- ja sairaalapalveluiden toimialueelle sekä konsernipalveluiden toimialueelle 1.5.2023 alkaen.

Psykiatrinen sairaalatoiminta ja Porin alueen psykiatrian avohoitotoiminnot siirtyvät lokakuusta 2023 alkaen psykiatrian uudisrakennukseen Satasairaalan alueelle. Vapautuvasta irtaimistosta ja taideteoksista selvitystä on tehnyt muun muassa taidekoordinaattori Marjo Heino. Aluehallitus hyväksyi jatkokäyttöön liittyvän suunnitelman ja täytäntöönpanon.

Hopearanta ja Kullaankoto käsittelyssä

Aluehallitus päätti yksimielisesti, että palvelukoti Hopearannan ja vanhainkoti Kullaankodon toimintoihin liittyvät valmisteluasiat tuodaan päätettäväksi palveluverkkoselvityksen valmistumisen jälkeen osana palveluverkosta päättämistä.