Siirry sisältöön

Päivitettyjä koronaohjeita mm. sote-alan työntekijöiden testaamiseen

Uutinen

Talven epidemiakausi on edelleen aktiivinen. Tällä hetkellä Satakunnassa otetuista hengitystienäytteistä noin 20 % todetaan Covid-19 -infektiota aiheuttavaa koronavirusta. Myös suomalaisessa jätevesitutkimuksissa koronavirusten määrä on ollut uudelleen nousussa. Influenssa A –viruksen aiheuttama epidemia on hiipumassa, mutta influenssa B-viruksen aiheuttamat tapaukset ovat kääntyneet nousuun. Myös RS-virus aiheuttaa edelleen epidemioita. Samaan aikaan on liikkeellä myös muita, tavanomaista flunssaa aiheuttavia viruksia.

Rokotusten myötä koronan ja influenssan aiheuttama sairaalahoidon tarve on tällä hetkellä kohtuullisen vähäinen.  Riskiryhmien potilaille nämä virukset kuitenkin aiheuttavat myös vakavia sairauksia.  Osastoepidemioita pyritään aktiivisesti torjumaan.

Koronatestausta enää vain sairaala- ja laitospotilaille sekä osalle riskiryhmäläisistä

Terveydenhuollon voimavarat ovat rajalliset. Siksi näytteenottoa edelleen suunnataan infektio-oireisille sairaala- ja laitoshoitoa tarvitseville potilaille. Näytteitä otetaan myös riskiryhmien potilailta, jotka hyötyvät suunnatusta lääkehoidosta.

Riskiryhmien varhainen koronahoito | Satasairaala(siirryt toiseen palveluun)

Kansalaisohje: Mitä teen, jos epäilen koronatartuntaa? | Satasairaala(siirryt toiseen palveluun)

Milloin koronan jälkeen voi palata töihin, kouluun tai päiväkotiin?

THL:n ohjeiston mukaan töihin voi palata, kun oireet ovat selvästi vähentyneet ja kuume on poissa. Yleensä tähän menee 3–5 päivää.  Infektion jälkeinen ärsytysyskä tai nenän tukkoisuus ei ole este arkeen palaamiselle. Työpaikat voivat antaa omia ohjeita. Etätöiden teon mahdollista kannattaa hyödyntää silloin, kun se on mahdollista.

Lapsi voi mennä kouluun tai päiväkotiin, kun oireet ovat selvästi vähentyneet, kuume on poissa ja lapsen yleisvointi sellainen, että hän jaksaa osallistua opetukseen tai varhaiskasvatukseen. 

Virusinfektioissa tartuttavuus vähenee nopeasti oireiden alkamisen jälkeen, vaikka nuha tai yskä jatkuisi pidempään.  

Jos koronaan sairastunut sosiaali- tai terveydenhuollon työntekijän palaa töihin ennen kuin 5 päivää on kulunut oireiden alusta, hänen tulee töissä kaikissa kontakteissa käyttää venttiilitöntä FFP2/3 hengityksensuojainta, kunnes 5 vrk on kulunut oireiden alusta ja oireet ovat olleet poissa kaksi vuorokautta.

Potilaiden ja vierailijoiden ohjeistus

Riskiryhmään kuuluville asiakkaille suositellaan edelleen kertakäyttöisen suu-nenäsuojaimen käyttöä terveydenhuollossa asioidessa. Jos olet tulossa suunnitellulle käynnille sairaalaan ja sinulla on akuutteja hengitystieinfektion oireita, ole puhelimitse yhteydessä hoitoyksikköön ennen sairaalaan tuloa.

Vierailijoiden suositellaan käyttävän kertakäyttöistä suu-nenäsuojusta vieraillessaan potilashuoneissa aikuisten somaattisilla vuode-, valvonta- ja teho-osastoilla tai päivystyspoliklinikalla. Maskia ei tarvitse käyttää käytävillä, yleisissä aulatiloissa tai ajanvarauspoliklinikoilla.

Iäkkäiden hoivapalveluissa vierailijoiden suositellaan edelleen käytettävän maskia niissä tiloissa, joissa on koolla useita asukkaita. Oman omaisen yksityisissä tiloissa noudatetaan iäkkään ihmisen tahtoa suojaimen käytöstä.

Sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijöiden laajasta testaamisesta luovutaan

Infektio-oireiselle sote-henkilökunnalle suositellaan kotitestin tekemistä. Negatiivinen kotitesti ei varmuudella poissulje sen paremmin koronaa, kuin influenssaakaan, mutta positiivista tulosta voi pitää luotettavana.

Akuuttien hengitystieoireiden aikana tulee välttää kontaktia asiakkaisiin ja muihin työntekijöihin.

Tilanteen mukaan ja esihenkilön kanssa sopien akuuttien oireiden aikana ollaan joko sairaslomalla tai mikäli vointi ja työtehtävä sallivat, voidaan tehdä etätöitä.

Jos oireet ovat hyvin lievät ja kotitesti on negatiivinen, voidaan työskennellä hyvää käsihygieniaa noudattaen ja FFP2/3-suojainta käyttäen.

Henkilökunnan maskisuositus ennallaan

Henkilökunnan maskin käyttö jatkuu vielä toistaiseksi päivystyspoliklinikoiden potilastiloissa, aikuisten vuode-, valvonta- ja teho-osastojen potilashuoneissa sekä hoidettaessa näiden yksiköiden potilaita muualla sairaalassa. Lisäksi henkilökunta käyttää suu-nenäsuojusta lasten teho-osastolla ja tehovalvonnassa potilaiden lähihoidossa. Samoin maskin käyttö jatkuu ikääntyneiden ja muiden riskiryhmiin kuuluvien asumispalveluyksiköissä ja kotikäynneillä.

Maskin käytöstä oireettomien asiakkaiden lähihoidossa tullaan luopumaan, kun edelleen jatkuva epidemiakausi rauhoittuu. Kevennystä arvioidaan uudelleen noin huhtikuun puolessa välissä. Ohjeistuksessa huomioidaan Satakunnan epidemiatilanne ja valtakunnalliset linjaukset. Aikataulusta on sovittu yhdessä mm. Varsinais-Suomen hyvinvointialueen kanssa.