Aluehallitus päätti työosuusrahan maksamisesta sekä ensihoidon palvelutuotannon järjestämisestä
Aluehallitus päätti uudelleen joulukuussa 2022 tekemänsä päätöksen kehitysvammaisten työosuusrahojen maksamisesta 1.3.2023 alkaen. Alihankintatyöstä ja muusta työtoiminnasta maksetaan 6 euroa toimintapäivältä sekä avotyöstä ja sijoitetusta toiminnasta 12 euroa. Työosuusrahan muutos tulee voimaan maaliskuun alusta alkaen.
Muutos lisää hyvinvointialueen kustannuksia 100 000 euroa vuonna 2023. Kustannukset on tarkoitus kattaa osittain toiminnasta saatavilla maksutuloilla.
Ensihoidon palvelutuotannon järjestäminen vuonna 2024
Aluehallitus päätti Satakunnan hyvinvointialueen ensihoidon tuotantomallista. Ensihoitopalvelun tuotantovolyymi pidetään ennallaan, vuoden 2023 tasolla. Ensihoitopalvelu tuotetaan vuosina 2024-2025 monituottajamallilla, sisältäen 1-2 optiovuotta. Ensihoidon palvelutuotannossa linjattiin nyt tuotantomallista, ei palvelutasosta. Hyvinvointialueella pyritään sisäisesti yhdessä sote-toimijoiden ja pelastuslaitoksen toimialueen kanssa hakemaan sellaista synergiaetua, joka tuottaa kustannussäästöjä, mutta ei heikennä potilaiden saavuttamista tai heidän tarvitsemansa hoidon laatua.
Synergiayhteistyö aloitetaan pilottina Kankaanpään toimipaikassa yhdellä yksiköllä maaliskuussa 2024. Toimipaikoista kilpailutetaan hankintatoimen ja ensihoidon vastuuyksikön erikseen suunnittelemalla tavalla Merikarvian, Kokemäen, Huittisten, Säkylän ja Euran toimipaikat 24/7 -hoitotason välittömän lähtövalmiuden mallilla. Harjavallan toimipaikasta käsin palvelun tuottaa jatkossa hyvinvointialue yhdellä vaativan hoitotason yksiköllä 24/7 välittömässä lähtövalmiudessa.
Aloite mobiilipalveluiden tarjoamisesta
Aluehallitus käsitteli aloitetta parempien mobiilipalveluiden tarjoamisesta. Digijohtaja Jani Lavonen kertoi, että hyvinvointialueen strategian mukaisesti ja valtion hankerahoituksen tukemana Satakunnan hyvinvointialue on ottamassa käyttöön yksityissektorillakin käytössä olevaa digitaalista alustaratkaisua. Digitaalinen alusta koskee hyvinvointialueen sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastuksen palveluita. Erilaisia palveluita digitaaliseen alustaan määritellään yhdessä toimialueiden kanssa huomioiden valitun alustaratkaisun mahdollisuudet.
Hankintaa selvitetään yhteistyössä muiden hyvinvointialueiden kanssa, minkä tarkoituksena on hyödyntää suurempaa asukaspohjaa ja saada siten kustannushyötyä hankinta- ja ylläpitohinnoitteluun. Digitaalisen alustan ja laajamittaisen mobiilipalvelun on tarkoitus olla toimintalähtöisessä käytössä vuoden 2025 loppuun mennessä.
Rakennustoimikunta perustettiin, puheenjohtajanaan Kari Hannus
Aluehallitus päätti perustaa rakennustoimikunnan, jolla on ohjauksessaan investointihankkeiden valmistelun mukaiset rakennushankkeet Satasomatiikka 1 ja Rauman aluesairaalan peruskorjaus. Aluehallitus päätti hyväksyä toimikunnan toimintaohjeen ja nimetä Kari Hannuksen rakennustoimikunnan puheenjohtajaksi, Harri Kivenmaan varapuheenjohtajaksi, Mari Kaunistolan, Aila Haikkosen, Niina Immosen ja Mika Ahon jäseniksi. Aluehallituksen puheenjohtajalla ja hyvinvointialuejohtajalla on osallistumis- ja puheoikeus rakennustoimikunnan kokouksissa.
Aluehallitus päätti antaa tilapäiselle valiokunnalle lausunnon toimintakyvystään, mistä hallituksen jäsen Christa Lahto jätti eriävän mielipiteen.