Siirry sisältöön

Satakuntaan 10,97 miljoonaa euroa sote-palveluiden kehittämiseen

Uutinen

Satakunnan hyvinvointialueen Kestävän kasvun Satakunta 2 -hanke on saanut lähes 11 miljoonan euron avustuksen vuosille 2023-2025. Hanke on jatkoa keväällä 2022 käynnistyneelle Kestävän kasvun –hankkeelle. Hankkeen tavoitteena on mm. parantaa hyvinvointialueen palveluiden saatavuutta, vähentää koronasta aiheutuvan palveluvelkaa ja vahvistaa kansalaisten osallisuutta.

Hankkeessa kehitetään ja otetaan käyttöön yhtenäisiä toimintamalleja, joilla parannetaan sote-palvelujen saatavuutta, oikea-aikaisuutta ja vaikuttavuutta. Hankkeen myötä otetaan käyttöön myös erilaisia digi- ja liikkuvia palveluja koko alueelle. Hanke kohdistuu kaikenikäisten sosiaali- ja terveyspalveluihin. Erityisenä kohderyhmänä ovat haavoittuvassa asemassa olevat henkilöt, jotka ovat kärsineet eniten koronapandemiasta.

– Olemme todella tyytyväisiä valtionavustuspäätökseen. Myönnetyn avustuksen turvin saamme kehitettyä sosiaali- ja terveyspalveluita hyvinvointialueella satakuntalaisten hyväksi, kertoo hankejohtaja Mari Niemi.

Hanke liittyy Suomen kestävän kasvun ohjelmaan, jolla tuetaan hallitusohjelman tavoitteiden mukaisesti ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävää kasvua. Ohjelman rahoitus tulee EU:n kertaluontoisesta elpymisvälineestä (Next Generation EU).